Mainos
Mainos

Numerologi tyrmää suositun hääpäivän: Päivämäärä 12.12.12 tarkoittaa epäonnea!

Erikoinen päivämäärä 12.12.12 saa lukuisia pariskuntia solmimaan avioliiton ympäri maailmaa, mutta mitä erikoinen päivämäärä todella merkitsee?

Mystinen päivämäärä 12.12.12 saa pariskuntia ympäri maailmaa solmimaan avioliiton, jotta vihkisormuksiin voidaan ikuistaa näyttävät luvut. Numerologi Juha Janerva kertoi AVAlle, että vaikka luku 12 itsessään tarkoittaa onnea ja tuuria, muuttaa sen toistuminen kolmesti päivämäärän 12.12.12 epäonniseksi.

Suosittu päivämäärä voi kätkeä epäonnea

Luku 12 viittaa numerologian mukaan luovuuteen, eli esimerkiksi tanssiin, lauluun, kirjoittamiseen ja muihin taiteisiin. Luku tarkoittaa samalla myös iloa ja ilonpitoa. Näiden positiivisten ominaisuuksien rinnalla luvun toistuminen kolmesti ei kuitenkaan Janervan mukaan ole välttämättä paras mahdollinen alku avioliitolle.

– 12 edustaa kolmosta, joka tarkoittaa hyvää onnea ja myös itse luku 12 tarkoittaa onnea ja tuuria, Janerva selittää.

– Kun sama luku toistuu monta kertaa, niin se viittaa epäonneen. Toistuminen kääntää luvun vaikutuksen vastakkaiseksi. Eli nämä luvut yhdessä tuottavat huonoa onnea, Janerva kertoo.

Kannattaisiko siis numerologian nimessä välttää naimisiinmenoa silloin, kun päivämäärässä toistuvat samat luvut?

– Siinä on pieni riski olemassa, Janerva toteaa.

– Kun viime vuonnakin oli 11.11.11 päivämäärä, niin se tarkoitti kolminkertaista ikävää yllätystä, joka on yhdistelmänä hieman hankala, Janerva kertoo.

Parisuhteen virstanpylväät vaikuttavat suhteeseen

Millainen päivä olisi sitten sopiva avioliiton solmimiselle, jotta numerologian kautta selviävät todennäköisyydet onnelliseen liittoon toteutuisivat?

– Kuukauden, päivän ja vuoden olisi hyvä olla eri numero, ettei ole toistoa. Sellaisen päivämäärän pitäisi olla parempi, Janerva kertoo.

Numerologin mukaan muillakin päivämäärillä kuin vihkipäivillä on kuitenkin merkitystä parisuhteessa.

– Minä olen huomannut, että kun pariskunta tapaa, niin tapaamispäivästä lasketaan suhteen kohtalo. Seuraava päivä, joka vaikuttaa suhteen kohtaloon on kihlajaispäivä, joka muuttaa tämän. Sitten kun mennään naimisiin, niin se muuttuu taas, Janerva kertoo.

– Tämä selittää sen, että kun jollain hyvällä parilla on mennyt vuosia hyvin, niin kun pari menee naimisiin, niin asiat menevät pieleen, Janerva jatkaa.

Astrologiasta ja horoskoopeista muistuttava numerologia on näennäistiedettä, jonka mukaan erilaiset päivämäärät kätkevät erilaisia henkilön luonteeseen, tulevaisuuteen ja kohtaloon liittyviä seikkoja.

AVA

Kuva: Shutterstock

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme