Mainos
Mainos

Ole tarkkana – nämä yleiset tavat pilaavat parisuhteen!

Uusi tutkimus paljastaa, että brittien vessatavoissa on toivomisen varaa. Huonot wc-tavat voivat nimittäin johtaa jopa parisuhteen päättymiseen.

Domestoksen tekemä tutkimus paljastaa, että britit ovat vetäneet vessaetikettinsä viemäristä alas. Yhä useamman vessakäyttäytymisessä on parantamisen varaa, sillä jopa 51 prosenttia tutkimukseen osallistuneista briteistä myönsi asioivansa vessassa kumppaninsa nähden. Tämä siitäkin huolimatta, että yhtä moni kertoi parisuhteen päättyvän, jos kumppanin vessatavoissa olisi toivomisen varaa.

Hieman alle kolmannes brittipareista myönsi myös tappelevansa huonoista käytöstavoista vessassa käyntiin liittyen. Yleisin kinan aihe on wc-istuimen ylösjättäminen. Toiseksi eniten kärhämää aiheuttavat sotkun jättäminen vessaan ja äänien päästely.

Yli seitsemän ihmistä kymmenestä kertoi, ettei alkaisi seurustelemaan muuten potentiaalisen kumppanin kanssa, jos heidän vessakäyttäytymisensä olisi ala-arvoista. On kuitenkin epätodennäkösitä, että he saisivat tietää kumppanin vessatavoista heti, sillä 60 prosenttia pareista odottelee keskimäärin 2,5 kuukautta ennen kuin käyttää kumppaninsa vessaa.

Vessassa asioidaan muutakin

Tutkimus paljasti, että wc:tä käytetään moneen tarkoitukseen. Sinne voidaan paeta sukulaisia ja siellä voidaan vaikka käyttää sosiaalista mediaa.

Älypuhelimet ja iPadit ovat korvanneet sanomalehdet vessalukemisena. 31 prosenttia briteistä myönsi käyttävänsä niitä asioidessaan vessassa.

40 prosenttia briteistä pitää vessaa toimiston jatkeenaan, sillä he esimerkiksi lähettävät siellä sähköposteja ja käyttävät Skypeä. 25 prosenttia myönsi käyvänsä Facebookissa ja Twitterissä vessareissun aikana.

Vessa on myös piilopaikka. 52 prosenttia vastaajista myönsi pakenevansa vessan rauhaan kumppaneitaan, lapsiaan ja sukulaisiaan. 55 prosenttia naisista kertoikin käyttävänsä vessaa paikkana, jossa voi olla rauhassa itsekseen.

Melkein kolme neljännestä tutkimukseen osallistuneista paljasti myös saavansa parhaat ideansa vessassa!


LUE MYÖS:


AVA

Lähde: femalefirst.co.uk

Kuvat: Shutterstock

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot