Mainos
Mainos

Oletko hänelle pelkkä "tyyny"? Tähän parisuhdetrendiin et todellakaan halua osalliseksi

Jos oma parisuhde junnaa paikallaan, houkutus hakea huomiota muualta voi nousta korkeaksi. "Tyynysuhde" ei kuitenkaan ole kenenkään kannalta hyvä idea.

Videolla listataan hyviä syitä avioeroon.

Kun Sara oli ollut naimissa 14 vuotta, hän ihastui työtoveriinsa.

– Suhteeni alkoi ehdottomasti henkisenä suhteena. Mielestäni monet ihmiset pitkissä suhteissa lamaantuvat tai heillä on riidanpoikasia, joita ei koskaan selvitetä, hän kommentoi Huffington Postille.

Joskus tylsyys tai selvittämätön riita voi saada näkemään toisen ihmisen aivan eri valossa. Suhteeseen ei kuitenkaan syöksytä suin päin – toinen ihminen on "tyyny", pehmuste, jota pidetään varalla, jos pääasiallinen suhde ei onnistukaan.

"Kuvittelemme, että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella"

Varasuhteissa kommunikointi on tiivistä ja sitä tapahtuu usein, kertoo aiheesta vuonna 2014 tehty tutkimus. "Tyynyä" pyydetään esimerkiksi kahville, joka sinällään on viaton ele.

Avio- ja perheterapeutti Elisabeth LaMotten mukaan "pehmustesuhde" on kuin ennalta suunniteltu laastarisuhde.

Tyynysuhde kertoo tavallisesti kyvyttömyydestä olla ilman ihmissuhdetta. Varasuhde myös täyttää yleensä jonkin tarpeen, joka pääasiallisesta suhteesta puuttuu: ihminen voi siis flirttailla rennon ihmisen kanssa vain siksi, että oma kumppani on luonteeltaan kireä.

– Kuvittelemme, että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella – ja samalla jätämme huomiotta suhteen, joka voisi hyvinkin olla pysyvä. Kun varasuhdetta lähtee jatkamaan, siihen kohdistuu samoja turhauttavia, jokapäiväisiä ongelmia kuin mitä mikä tahansa muukin pari kokee, Huffington Post varoittaa.

Kysy itseltäsi, miksi haluat huomiota muilta

Tyynysuhde onkin kaikille osapuolille epäreilu, deittivalmentaja ja kirjailija Samantha Burns varoittaa.

– Jos sinulla on pehmustussuhde, kysy itseltäsi, miksi haluat ulkopuolista huomiota ja vahvistusta. Vastaako se joihinkin tarpeisiin, joita ei suhteessasi täytetä? Harhauttaako se sinua, jotta et joudu tunnustamaan, että olet onneton etkä yhteydessä kumppaniisi, hän kehottaa.

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme