Mainos
Mainos

Oletko sinkku? 12 neuvoa saavat treffielämäsi kukoistamaan

Ajoittain saattaa tuntua siltä, että treffeillä käymisestä ei tule mitään. 12 vinkin avulla saatat kuitenkin saada uutta säpinään deittailuun.

Uusi ihastus saattaa olla seuraavan kulman takana. Tämän takia kannattaa lukea 12 loistavaa vinkkiä treffielämän parantamiseksi.

1. Käy muuallakin kuin baarissa

Useimmat meistä saattavat etsiä mahdollista kumppaniaan baarista. Baarissa suomalaiset ovat usein muutaman juoman jälkeen hieman rennompia, mutta eikö olisi ihanaa kertoa ystävillesi, että tapasit ihanan komistuksen puolimaratonilla tai jonkun mukavan tapahtuman kautta? Tulevan kumppanin voi löytää mistä vain, jos vaan pitää silmät auki. Älä kulje jatkuvasti puhelintasi katsoen, sillä mistä voit tietää että elämäsi rakkaus ei juuri kulkenut ohitsesi?

2. Anna ystäviesi järjestää treffit

Ystäväsi välittävät sinusta, joten anna heidän järjestää sinut sokkotreffeille. Psykologi Christie Hartman kertoo, että sinkkujen on parempi käydä treffeillä sellaisten henkilöiden kanssa, jotka hän on tavannut ystäviensä kautta. Ystävän ystävä on nimittäin takuulla käynyt läpi jo jonkinlaisen ”seulan” ja tämä luokin treffeille viihtyisän ja rennon ilmapiirin.

3. Voisitko tapailla ystävääsi?

Ystävyys on hyvän parisuhteen perusta, joten miksi et kävisi esimerkiksi treffeillä ystäväsi kanssa. Oletko joskus ajatellut suutelevasi häntä tai kenties jopa jotain enemmän? Parisuhdeasiantuntija Jane Greerin mukaan myös omille ystävilleen voi antaa mahdollisuuden.

4. Valitse oikea treffisivusto

Mieti ensimmäiseksi mitä haluat saada treffisivuston kautta. Haluatko yhden illan jutun, poikaystävän vai kaipaatko jo avioliiton satamaan? Valitse sitten tämän ajatuksen saattelema itsellesi sopivin treffisivusto.

5. Ensivaikutelma

Ensimmäiset treffit voivat olla hyvinkin jännittävät, mutta yritä kuitenkin keskittyä erityisesti treffien ensimmäisten minuuttien aikana. Ihmisille kestää nimittäin noin 12 minuuttia päättää ovatko he kiinnostuneita treffikumppanistaan vai eivät. Ole siis parhaimmillasi heti treffien ensihetkestä eteenpäin: Muista katsekontakti, hymyile ja keskity häneen. Älä kuitenkaan mieti ainoastaan millaisen ensivaikutelman sinä teet, vaan pohdi samalla oletko sinä oikeasti kiinnostunut treffikumppanistasi.

6. Älä ole kylmäkiskoinen

Sanotaan että miehet haluavat jahdata naisia, mutta erään tutkimuksen mukaan tämä ei välttämättä pidäkään paikkaansa. Kyseisessä tutkimuksessa nimittäin selvisi, että miehet kiinnostuvat enemmän naisesta joka osoittaa kiinnostuksensa. Naisen kannattaakin olla ystävällinen ja huomioiva. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kannattaa olla liian itsestään selvä.

7. Älä möläyttele

Olet saattanut käydä tutkailemassa treffikumppanisi Facebook-sivuston, mutta tätä hänen ei tarvitse tietää. Sinun ei myöskään kannata esimerkiksi puhua liikaa entisestä poikaystävästäsi.

8. Kiinnitä huomio äänenpainoon ja sanoihin

Erään tutkimuksen mukaan miehet vaihtelivat äänenpainoaan matalasta korkeaan, jos he olivat kiinnostuneita naisesta. Tällaisella käytöksellä miehet nähtävästi haluavat osoittaa naiselle, että he voivat olla miehekkäitä ja tunteellisia samaan aikaan. Käytättekö treffikumppanin kanssa jotain tiettyjä sanoja yhtä paljon? Jos käy näin, niin ryhdytte todennäköisemmin tapailemaan toisianne.

9. Kiinnitä huomio katseeseen

Ihmisen katseen perusteella pystyy päättelemään hyvinkin paljon. Mies on nimittäin yleensä kiinnostunut naisesta kokonaisuudessaan, jos hän katsoo naisen kasvoja. Kiinnostus on ainoastaan seksuaalista, jos mies katselee pääasiassa vain naisen vartaloa.

10. Älä kerro ihastuksestasi heti kavereillesi

Kavereiden mielipide on tärkeä, mutta älä kerro ihastuksestasi heille aivan heti. Heidän mielipiteensä nimittäin vaikuttaa paljon siihen, millaisen kuvan sinä muodostat ihastuksestasi. Anna itsellesi siis aikaa todella tutustua kumppaniin ja kerro vasta sitten hänestä ystävillesi.

11. Olethan oikeasti kiinnostunut?

Jos et oikeasti ole kiinnostunut treffikumppanistasi, niin älä tuhlaa aikaasi. Oletko hänen kanssaan vain siksi, että pelkäät olla sinkku? Katsotko mieluummin televisiota kuin keskustelet hänen kanssaan? Ole rehellinen itsellesi ja älä tuhlaa kallisarvoista aikaasi, jos hän ei kiinnosta sinua.

12. Älä luovuta

Asiat eivät aina välttämättä mene niin kuin niiden haluaisi menevän. Älä kuitenkaan luovuta, vaan käy treffeillä ja jossain vaiheessa tapaat takuulla sellaisen miehen, joka saa sukat jaloissasi pyörimään.

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme