Mainos
Mainos

Onko kestolla väliä? Suuri osa miehistä kestää 2 minuuttia vällyjen välissä

Amerikkalaisen lääkärin mukaan jopa 45 prosenttia miehistä kestää ainoastaan kaksi minuuttia vällyjen välissä ennen laukeamistaan.

Amerikkalainen lääkäri Harry Fisch on tänä vuonna julkaissut uuden kirjansa "The New Naked: The Ultimate Sex Education for Grown-Ups". Kirja sisältää paljon seksiin liittyviä tietoja.

Kirjan mukaan jopa 45 prosenttia miehistä laukeaa sängyssä vain kahden minuutin peiton heiluttamisen jälkeen. Fischin mukaan keskimääräinen miesten kesto on 7,3 minuuttia, joka on neljä minuuttia vähemmän kuin naisten "ihanteellinen" aika.

Fischin mukaan kaksi minuuttia on aivan liian lyhyt aika siihen, että tavallinen nainen voisi saada orgasmin yhdynnän kautta.

Kirja tukee aikaisempia yhdysvaltalaisen seksitutkija Alfred Kinseyn saamia tuloksia. Kinseyn tutkimukset 1940- ja 1950-luvuilla johtivat siihen tietoon, että kolme neljäsosaa miehistä laukeaa sänkyssä kahden minuutin kuluessa.

Journal of Sexual Medicine-lehdessä aiemmin julkaistussa selvityksessä tsekkiläiset psykologit Petr Weiss ja Stuart Brody totesivat, että naisten mahdollisuus saada orgasmi riippuu enemmän seksin kestosta kuin esileikin kestosta.

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme