Mainos
Mainos

Opiskelija pyysi apua treffipyyntöönsä opettajaltaan – huippuunsa hiottu suunnitelma toimi täydellisesti

Opiskelijanuorukainen pyysi professoriltaan apua deittikutsun esittämisessä.

Jake-niminen nuorukainen kertoo omaavaansa "0 kappaletta kykyjä" mitä tulee naisille tekstailuun. Nuoren miehen teki kuitenkin kovasti mieli pyytää Hannah-nimistä naista ulos, joten hän pyysi äidinkielen professoriltaan apua.

Opettaja otti pyynnön tosissaan ja auttoi Jakea kehittelemään pettämättömän toimintasuunnitelman, jonka tavoite oli saada Hannah suostuteltua treffeille. Opettaja käytti koko koulutuksensa hyödykseen selvittäessään Jakelle, kuinka tämän pitäisi hyödyntää Aristoteleen kehittelemät eetos, paatos ja logos eli kolme tunnettua suostuttelun välinettä.

Eetos-kohtaan Jake on kirjoittanut, ettei halua painostaa Hannahia tai olla hyökkäävä, vaan yksinkertaisesti vakuuttaa hänet siitä, että kyseessä on ystävällismielinen ulkoilu, ja että Jake on ihan siisti tyyppi. Logos-kohdassa mietitään hyviä puolia Hannahin kannalta: ilmaista ruokaa, tauko töistä ja stressitöntä ajanviettoa. Paatos-kohdassa todetaan yksinkertaisesti, että siitä tulee hauskaa.

Lisäksi suunnitelmasta käy ilmi, mitä kaikkea Jake jo tietää Hannahista: hän on juuri muuttanut uuteen asuntoon, pitää valokuvauksesta, tekee paljon töitä, pitää kiinalaisesta ruoasta, on sinkku ja omistaa koiran.

Jos kuvat eivät näy, voit katsoa ne täältä

Koko suunnitelmaa ja kaikkia tietojaan hyödyntäen Jake lähettikin Hannahille lopulta seuraavanlaisen viestin: "En haluaisi olla hyökkäävä, mutta jos joskus tarvitset stressittömän illan töiden jälkeen tai tarvitset ruokaa pysyäksesi hengissä muuttaessasi uuteen asuntoosi, haluaisin viedä sinut päivälliselle. Se olisi hauskaa ja mahtava tapa minulle tutustua koiraasi, minkä vuoksi teenkin tämän."

Viesti toimi täydellisesti, sillä Hannah ehdotti treffejä jo seuraavaksi perjantaiksi.

Jake luonnollisesti twiittasi keskustelun, ja ansaitsi Twitter-väen ehdottoman ihailun. Twiitti keräsi jäätävät 390 000 tykkäystä ja liki 100 000 uudelleentwiittausta.

Moni nainen ilmoitti olevansa valmis astumaan Hannahin paikalle, jos suhde ei etenisikään toivotusti. Tämä toive tuskin toteutuu, sillä Jake palasi päivittämään söpöjä yhteiskuvia onnistuneilta treffeiltään Hannahin kanssa.

"Palasin juuri treffeiltäni, katsokaa, miten söpö Hannah on, en vieläkään voi uskoa, että hän sanoi kyllä", Jake hehkutti. Jos kuvat eivät näy, voit katsoa ne täältä.

Lähde: Someecards

***

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme