Mainos
Mainos

Paljas iho kaipaa kosketusta – kesällä seksille löytyy enemmän tilaisuuksia

Kesä ja kärpäset, tuliset suudelmat ja kiihkeät katseet. Kesäaikaan libidon uskotaan olevan korkeammalla – sekä sinkuilla että parisuhteessa olevilla.

Perinteinen, huvittavaksikin äitynyt ”Seksihelle” -otsikointi on jäänyt tänä kesänä hiljaiselolle – tässäkin koleampi, sateinen kesä on tehnyt tehtävänsä.

Yleisesti ottaen kevät ja kesä mielletään vuodenajoiksi, jolloin seksihalut heräävät horroksesta ja ovat tavanomaista korkeammalla – mutta miksi?

– Valon määrän lisääntymisellä on varmasti osuutta asiaan. Pimeä syksy ja talvi saavat ihmiset helposti masentumaan, ja valo lisää kaikin puolin mielemme virkeyttä ja siten myös seksuaalista halua, erityistason seksuaaliterapeutti Sari Mäki RFSU:lta kuvailee.

Auringon valon vaikutuksesta D-vitamiinia muodostuu ihmisen iholle, ja sillä on todettu olevan myös yhteys korkeampiin testosteroni- ja estrogeeniarvoihin ja siten myös seksuaaliseen haluun.

D-vitamiini ehkäisee myös masennusta, ja vaikuttaa näin mielialaamme.

Mutta ei kaikki ole vain vitamiineista kiinni – mieli kaipaa myös silmänruokaa, iho puolestaan kosketusta.

– Lämmin keli vaikuttaa pukeutumiseen ja vaatteiden vähenemiseen, ja se saa meidät kiinnittämään enemmän huomiota omaan ja toisen ihmisen ulkonäköön. Naisten sääret ja miesten käsivarret saavat meidät katsomaan tarkemmin minkälaisia ihmisiä ympärillämme on. Tämä lisää selvästi flirttailua, ja siten myös tutustumista uusiin ihmisiin, Mäki kuvaa.

– Parisuhteessa, jossa kosketus on tärkeä osa suhdetta, oman rakkaan koskettaminen tuntuu paremmalle paljaalla iholla kuin vaikkapa toppatakin verhoilemalla vartalolla. Koskettaminen lisääntyy oman hyvänolon tunteen lisääntyessä, ja kosketuksella taas on positiivinen vaikutus seksuaaliseen haluun.

Mäen mukaan kesällä tulee myös valvottua pidempään kuin pimeään vuodenaikaan, ja näin myös yhdessä tekemiselle jää enemmän aikaa.

– Yleensä kesäaikana myös ihmisten sosiaalisuus lisääntyy. Loma ja kesän tapahtumat saavat meidät tutustumaan enemmän ihmisiin. Sinkut voivat kohdata paljon uusia tuttavuuksia, ja seksille ja parisuhteen muodostamiselle tulee kenties enemmän tilaisuuksia ja niihin myös tartutaan.

Parisuhteessa olevilla yhteinen loma voi puolestaan lisätä seksuaalista halua sekä kanssakäymistä.

– Kesäloma piristää jokaisen mieltä ja parisuhteeseen on aikaa panostaa. Seksin määrä lisääntyy, kun ihminen kokee olonsa hyväksi. Loma voi toki vaikuttaa suhteeseen myös negatiivisesti, jos aikaa ei ole totuttu viettämään yhdessä ja ristiriidoilta ei voida ehkä välttyä. Lomassa ei saisi olla liikaa suunniteltua tekemistä, vaan sen pitäisi sisältää myös vapaata yhdessäoloa. Sen pitää sisältää yhteistä aikaa perheenä, sekä yhteistä aikaa pariskuntana, Mäki kuvaa.

– Eroottinen mieliala varmasti lisääntyy näiden kaikkien asioiden yhteisvaikutuksesta.

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme