Mainos
Mainos

Pelottava perjantai 13. päivä – tiesitkö näitä faktoja?

Perjantai 13., siis epäonnen päivä, saattaa herättää ihmisissä pelkoa. Vuosituhansien ajan käsitykset epäonnen päivästä ovat vahvistuneet epäonnisten tapahtumien jatkumona.

Historiassa epäonnen päivä, siis perjantai 13., on saanut värikkäitä merkityksiä. Päivän epäonnisuudesta on viitteitä sekä onnettomuustilastoissa että vanhoissa uskonnoissa ja uskomuksissa.

Vielä tänäkin päivänä perjantai 13. päivä saa väkeä ympäri maailmaa pysyttelemään varpaillaan.

Vuodelle 2012 perjantai 13. päivä osui kolmesti

Kun kuukauden ensimmäinen päivä on sunnuntai, on kuukaudessa aina 13. päivä perjantai. Tämä sattuu joka vuosi ainakin kerran. Enimmillään vuodessa on perjantai 13. päivä kolmesti.

Gregoriaanisen kalenterin päivien laskutavan mukaan vuoden päivät sattuvat joka 400. vuosi samoille viikonpäiville. On osoitettu, että 400 vuoden kuluessa kuukauden 13. päivä sattuu perjantaiksi jokusen kerran useammin (688 kertaa) kuin millekään muulle viikonpäivälle.

Vuonna 2012 epäonnen päivä sattui kohdalle kolmesti. Vuonna 2014 päiviä oli vain yksi, kesäkuussa. Vuonna 2013 perjantai 13 päivä osui kohdalle kahdesti: syyskuussa viikolla 37 ja joulukuussa viikolla 50. Vuonna 2015 epäonnenpäiviä on myös kolme: helmikuussa, maaliskuussa ja nyt marraskuussa. Marraskuinen perjantai on myös tapaturmapäivä! 

Suhtautuminen epäonnen päivään vaihtelee maailmalla

Perjantai 13. päivä mielletään epäonnen päiväksi ennen kaikkea läntisessä Euroopassa, Pohjois-Amerikassa sekä Australiassa. Eri maissa epäonnen päivään liittyvät uskomukset ovat värittyneet kunkin kulttuurin omilla sävyillä.

Monilla ihmisillä on tapana vältellä esimerkiksi matkustamista tai tärkeiden sopimusten allekirjoittamista, kun on perjantai 13. päivä. Korkeissa rakennuksissa jätetään kerroksista usein pois laskuista juuri 13. kerros. Nykypäivän uskomuksilla on taustansa sekä kristillisessä että pakanallisessa kulttuurissa.

Perjantai 13. päivä mielletään Brasiliassa erityisen epäonniseksi, jos se sattuu johonkin elokuun viikonloppuun. Portugaliksi elokuuta tarkoittava sana(agosto) sointuu hyvin portugalinkielisen suru-sanan (desgosto) kanssa ja Brasiliassa tätä pidetään enteenä entistä epäonnisemmasta perjantaista.

Historiassa perjantai 13. on ollut epäonninen

Epäonnen päivänä on tapahtunut useita historiasta muistettavia traagisia onnettomuuksia. Perjantai 13. päivä on osoittautunut historiassa erityisen epäonniseksi matkustuspäiväksi.

Perjantaina 13. marraskuuta vuonna 1970 trooppinen hirmumyrsky surmasi nykyisen Bangladeshin alueella arvioiden mukaan noin 500 000 asukasta. Kyse oli koko 1900-luvun tuhoisimmasta hirmumyrskyn aiheuttamassa onnettomuudesta.

Andien kohtalokas lento-onnettomuus tapahtui perjantaina 13. päivä vuonna 1972. Onnettomuudessa matkustajakone lensi vuoriston huippua päin. 72 päivää onnettomuuden jälkeen lennolla olleista 45:stä matkustajasta 16 pelastettiin. Matkustajat olivat joutuneet kohtalokkaana päivänä tapahtuneen onnettomuuden jälkeen turvautumaan ihmissyöntiin eli kannibalismiin pysyäkseen hengissä.Myöhemmin he puolustivat kannibalismia viimeisenä keinonaan selviytyä.

Perjantaina 13. tammikuuta 2012 tapahtui myös iltalialaisen risteilyalusken, Costa Concordian, karilleajo. Onnettomuudessa menehtyi noin 30 ihmistä ja 60 ihmistä loukkaantui. Laivasta pelastautui noin 4 200 matkustajaa ja miehistön jäsentä. Vuonna 2013 Suomessa riehui Seija-myrsky juuri epäonnen perjantaina.

Epäonnen päivän taustalla on sekä uskonnollisia että pakanallisia uskomuksia

Perjantai 13. päivä juontaa juurensa syvälle historiaan. Epäonnen päivänä on tapahtunut useita sekä pakanallisissa että uskonnollisissa yhteisöissä erityisen merkittävinä pidettyjä tapahtumina.

Perjantai 13. päivä on ollut synkkä päivä myös Ranskan historiassa. Perjantaina lokakuun 13. päivä vuonna 1307 Ranskan kuningas Philip IV aloitti joukkoineen Temppeliherrain ritarikunnan hävittämisen ja ritarikunnan jäsenet joutuivat vainojen kohteeksi. Tuolloin roviolla poltettujen ja teloitettujen Temppeliherrojen muisto jäi elämään. Temppeliherrat ovat pitäneet perjantai 13. päivää pahuuden päivänä siitä saakka.

Kristityt pitivät pitkään perjantaita epäonnen päivänä, sillä Jeesususkottiin ristiinnaulitun juuri perjantaina. Lukua 13 pidettiin taas epäonnen lukuna sen vuoksi, että Viimeisestä ateriasta nautti Jeesuksen pettänyt Juudasmukaan luettuna 13 henkeä.

On myös arvioitu, että Raamatussa kuvattu vedenpaisumus, josta vain Noa joukkoineen pelastui, alkoi perjantaipäivänä. Niin ikään Raamatussa kuvattu Eevanlankeaminen syntiin omenan muodossa on sijoitettu arvioissa tapahtuneeksi perjantaina.

Numero 13 kätki synkkiä merkityksiä myös viikinkien mytologiassa. Kun viikinkien pahuuden jumala Lokitappoi valon ja ilon jumalan Balderin, oli paikalla läsnä yhteensä 13 vierasta.

Muinaiset egyptiläiset pitivät numeroa 13 onnen lukuna. Egyptiläiset uskoivat, että elämän kolmastoista taso oli sidoksissa kuolemanjälkeiseen elämään. Kun muinainen egyptiläinen yhteiskunta mureni, yhdistettiin numeroon entistä negatiivisempia asioita, kuten pelkoa.


Juttu on uusinta vuodelta 2012. Juttua on päivitetty 13.11.2015 klo 8:22: vaihdettu kuvat, lisätty tietoja siitä, koska perjantai 13. oli vuonna 2014 ja 2015, lisätty tieto Seija-myrskystä.

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme