Mainos
Mainos

Persoonallisuus ei ole kiinni koetuloksista – opettaja lähetti koskettavan kannustuskirjeen hylätyn saaneelle pojalle

Opettajan sydäntä lämmittävä kirje muistuttaa poikaa ja hänen vanhempiaan siitä, että ihminen on paljon enemmän kuin pelkät koetulokset kertovat.

Kokeet eivät sujuneet odotetulla tavalla 11-vuotiaan Ben Twistin kohdalla. Autistinen poika ei läpäissyt hänen ikäisilleen osoitettua standardoitua testiä, mutta opettaja ei antanut sen lannistaa yritteliästä poikaa. 

Opettaja Clarkson lähetti pojan mukana kotiin kirjeen, jonka lukeminen sai pojan äidin kyyneliin. Opettaja muistutti kirjeessä, että koetulokset eivät merkitse paljoakaan. Enemmän merkitsee se, kuka poika on ja mitä hän tekee.

Opettaja on tenhyt pojan koulunkäynnistä helpompaa

Äiti julkaisi koskettavan kirjeen myös Twitterissä, jossa opettajan teko on koskettanut lukuisia ihmisiä.

Kirjeeseen opettaja oli listannut joukon pojan lahjakkuuksia. Siinä kehutaan muun muassa hänen tiimityöskentelytaitojaan, itsenäisyyttään, ystävällisyyttään ja urheilutaitojaan. 

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Kirje merkitsee pojan vanhemmille todella paljon, sillä he joutuivat vaihtamaan pojan koulua aiemmin syksyllä erilaisten ongelmien vuoksi. Vanhemmat ovat iloisia siitä, että nykyisessä koulussa on Clarksonin kaltaisia opettajia, jotka saavat pojan lähtemään joka aamu hyvillä mielin kouluun.

– Olemme kiitollisia kaikista erilaisista lahjoista ja kyvyistä, jotka tekevät sinusta sen erityisen henkilön kuka olet, kirjeessä lisätään. 

Opettajan mukaan nämä taidot ovat myös niitä, jotka tekevät pojasta ihastuttavan nuoren miehen. 

Video: Katso videolta lasten suloiset vastaukset kysymykseen, miksi ei saa kiusata. 


Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme