Mainos
Mainos

Pidätkö miestäsi paremman näköisenä kuin itseäsi? Komealla puolisolla yllättäviä vaikutuksia naisen terveydelle

Hyvännäköisellä puolisolla voi olla ikäviä sivuvaikutuksia, tutkimus väittää.

Aiemmin tässä kuussa Body Image -julkaisussa esitellyn tutkimuksen mukaan naiset, jotka uskovat olevan vähemmän viehättäviä kuin puolisonsa, kokevat usein tarvetta laihduttaa. Sen sijaan naiset, jotka ajattelivat olevansa paremman näköisiä kuin miehensä, eivät useinkaan koe tarvetta pudottaa painoaan tai syödä terveellisemmin.

Huolestuttavaa tutkimuksessa on se, että heikon itsetunnon omaavilla ja itsensä vähemmän viehättäväksi kokevilla naisilla todettiin olevan suuri riskiä sairastua syömishäiriöön.

– Tulokset osoittavat, että fyysisesti houkuttelevilla aviomiehillä voi olla negatiivisia seurauksia vaimoille, Floridan yliopiston psykologian apulaisprofessori Andrea Meltzer toteaa.

Syömishäiriöitä tulisi hoitaa parisuhteen kautta

Tutkimus vahvistaa ajatusta siitä, että naiset ovat sosiaalisia olentoja, jotka katsovat maailmaa helposti muiden ihmisten kautta. Yllättävää tutkimuksessa oli se, että miehet olivat hyvin harvoin motivoituneita tekemään samaa riippumatta siitä, kuinka viehättävinä he puolisoitaan pitivät. Miehiä motivoivat laihtumiseen aivan muut asiat kuin ulkonäkö. 

Meltzerin mukaan tämä tutkimus auttaa ymmärtämään paremmin naisten laihdutusmotiiveja ja sitä, millaiset asiat ajavat heitä syömishäiriön pariin. Professorin mukaan uusi, parisuhteeseen keskittyvä lähestymistapa voisikin olla paikallaan syömishäiriöiden hoidossa.

Tutkimukseen osallistui 113 tuoretta avioparia, jotka olivat olleet naimisissa enintään neljän kuukauden ajan. Kasvojen ja vartalon arvioinnin lisäksi osallistujien tuli täyttää kyselylomake, jolla pyrittiin selvittämään heidän ajatusmaailmaansa. Lomakkeessa kysyttiin muun muassa sitä, tunsivatko osallistujat syyllisyyttä syömisen jälkeen tai pelkäsivätkö he painonnousua.

Lähde: Independent

***


Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme