Mainos
Mainos

Piirre, joka parantaa seksielämääsi: Itsevarmuus

Terve itsevarmuus on tärkeä osa toimivaa seksielämää sekä ihmissuhteita. Miten itsevarmuutta voisi opetella?

Oletko joskus seurannut sivusta, kuinka niin sanotusti ”tavallisen näköinen” henkilö seurustelee itseään komeamman tai kauniimman sukupuolenedustajan kanssa? Mikä hänessä sitten viehättää? Unohda siis pinnallisuus; kyse on arvatenkin itsevarmuudesta.

Onko itsevarma nainen sitten seksikäs? Itsevarman miehen mielestä, kyllä. Itsevarmasta ihmisestä henkii sellaista itsetietoisuutta ja itsenäisyyttä, mikä vetää automaattisesti puoleensa, nöyryyttä kuitenkaan unohtamatta.

Millainen itsevarma ihminen on?

Miksi itsevarmuus on sitten vetoavaa? Kun olet itsevarma, pystyt keskustelemaan hyvin ja rakentavasti, saat muut tuntemaan olonsa tärkeäksi ja ennen kaikkea keskityt toisiin. Itsevarmaa ihmistä pysähdytään kuuntelemaan, ja hän osaa itsekin kuunnella ja ottaa kritiikkiä vastaan.

Epävarma ihminen puolestaan keskittyy niin paljon itseensä, ettei hän siihen kykene. Epävarma ihminen on koko ajan varpaillaan; hän vartioi itseään ja on koko ajan huolestunut itsestään ja sanomisistaan, ettei pysty keskittymään muuhun.

Muista, ettei itsevarmuus ole tökeryyttä, itserakkautta, toisten ihmisten aliarvioimista tai mollaamista, itsensä jalustalle nostamista. Se ei ole myöskään tässä kontekstissa kunnianhimoa, päättäväisyyttä tai menestystä.

Miten sitten saat itsevarmuutta?

Itsevarmuus kulkee pitkälti käsi kädessä itsetunnon kanssa, itsetunto puolestaan itsetuntemuksen.

Kun hyväksyt itsesi sellaisena kuin olet, ja osaat myös rakastaa itseäsi, itsevarmuutesi kohoaa. Itsevarmuus kaipaa luottamusta; niin sinuun itseesi, kumppaniisi sekä elämään. Luottamus on puolestaan tärkeä osa seksielämää.

Epävarmuus makuuhuoneen puolella näkyy usein itsensä mollaamisena ja vartioimisena: itsensä haukkuminen ääneen vain pahentaa tilannetta, sillä myös kumppanisi joutuu kärsimään epävarmuudestasi.

Yksi keino on opetella ottamaan positiivista palautetta vastaan: aloita kehumalla itse itseäsi. Sitten opettele ottamaan vastaan muiden kehuja.

Jos koet olevasi erittäin epävarma makuuhuoneen puolella, voit harkita esimerkiksi seksuaaliterapiaa, jossa saisit työkaluja itsetuntemuksen rakentamiseen. Myös tanssiterapiasta tai kehopsykoterapiasta voi olla apua, jos itsevarmuutesi lukko liittyy omaan kehoosi.


Kokeile kohentaa itsevarmuuttasi ajatuksen voimalla

1: Muistele sitä hetkeä, kun tunsit olosi itsevarmaksi. Se tunne voi olla lapsuudesta, nuoruusvuosilta, milloin vain. Oliko kyse koulumenestyksestä kuten hyvästä arvosanasta, urheilusuorituksesta, hyvästä keskustelusta, harrastuksista, onnistuneesta flirttailusta – mikä tahansa hetki, mikä on saanut sinut tuntemaan olosi  hyväksi. Tärkeintä on saada kiinni siitä tunteesta.

2: Kirjoita itsellesi ylös (tai vaikkapa nauhoita), kyseinen muisto. Mitä silloin tapahtui, mitä ajattelit, miten toimit ja miltä sinusta tuntui. Kirjaa ylös niin paljon yksityiskohtia kuin vain muistat. Jatka kirjoittamista niin kauan, kunnes saat koettua kyseisen tunteen uudestaan, edes murto-osan siitä. Kun muistelet tätä hetkeä, stimuloit aivojesi osaa, joka tietää miten olla itsevarma. Mitä enemmän teet tätä harjoitusta, sitä herkemmin opit olemaan itsevarma.

Kokeile tätä harjoitusta päivittäin, kymmenen päivän ajan. Huomaatko ajattelutavassasi erilaisia piirteitä? Kirjaa lisää tällaisia kokemuksia, kun muistat tai koet niitä.


Itsevarmuus on myös mielentila, jota voit kehittää.


Lähteet: Rakkaudeksi.fi, Prevention.com, Yourtango.com

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme