Mainos
Mainos

Pomon kanssa sänkyyn? Sallivatko suomalaiset tämän

AVAlaiset olivat yksimielisiä siitä, ettei seksi sovi työpaikalle. Äänestäjät totesivat, ettei pomon kanssa ollut soveliasta mennä sänkyyn. Lue kiinnostavimmat kommentit!

AVA kysyi lukijoiltaan, menisivätkö he pomonsa kanssa sänkyyn. Yli 65 prosenttia oli tiukasti sitä mieltä, ettei voisi ikinä kuvitella tekevänsä niin ja vain alle 18 prosenttia ei nähnyt esimiehen kanssa sekstailussa mitään väärää.

Suomalaiset tuntuvat olevan tiukasti sitä mieltä, että pomon kanssa ei sovi vehdata, sillä seksi ei sovi työpaikalle. Kyllä-äänen antaneista moni työskenteli vielä poikkeuksellisessa tilanteessa yrityksessä, jossa työntekijöitä oli vain kaksi: hän itse ja oma aviomies esimiehenä.

Reittä pitkin eteneminen on alhaista

Yli 65 prosenttia vastaajista on sitä mieltä, että seksi ja työ eivät sovi yhteen. Esimiehen kanssa harrastetun seksin varoiteltiin olevan paras tapa menettää työpaikkansa. Osa ei harrastaisi seksiä edes työtoverin kanssa, vaan pitäisi työpaikan täysin töille pyhitettynä paikkana.

"Olisi hitsin vaikeaa katsoa sen jälkeen työkavereita ja varsinkin sitä pomoa silmiin. Toistaiseksi pomot ovat myös olleet kanssani samaa sukupuolta."

"Olen parisuhteessa naisen kanssa, ja työskentelen miesvaltaisella alalla jossa esimiehet ovat 99-prosenttisesti miehiä. Ei tulisi mieleenkään harrastaa seksiä työpaikalla, jossa ilmapiiri on kaikkea muuta kuin eroottinen."

"Pomon kanssa, eikä oikeastaan työkavereidenkaan kanssa pidä mennä jumppailemaan. Työt pidetään töinä. Ellei sitten välttämättä ole rakastunut toiseen ja siten päädytään sänkyyn. Mutta itse en tosiaankaan kannata moista. Yleensä ne tuppaavat ensihuuman jälkeen pilaamaan työsuhteen."

"On erittäin alhaista yrittää edetä työssään tai saada jotain etuja "reittä pitkin".

"Miksi olisin? Ovatko pomot helppoja nakkeja, vai niin itserakkaita, että luulevat saavansa kaikilta? Mikä tekee pomosta muka seksikkään ja tavoiteltavan? Miten työ ja seksi kuuluvat yhteen? En arvostaisi esimiestäni pennin vertaa, jos tietäisin hänen harrastavan seksiä alaisiensa kanssa."

"Seksi ja työ eivät kuulu yhteen. Ehkä se joillain toimii, mutta itse kokisin sen erittäin häiritseväksi. Etenkin, jos sattuisi käymään niin, että petipuuhat saisivat aikaan lämpimiä ajatuksia esimiestä kohtaan, joka taas on myöskin mielestäni epäsoveliasta. Etenkin, jos joku saisi tietää ja haluaisin esim. edetä urallani. Kaikki kuvittelisivat, että sain ylennyksen siksi, että annoin pesää pomolle. Pomo voi olla ystävä, muttei seksikumppani."

"Haluan edetä kykyjeni ansiosta, en seksitaidoillani. Vaihtaisin ennemmin työpaikkaa kuin hyppäisin pomon kanssa sänkyyn palkankorotuksen toivossa."

Aviomieheni on pomoni

Vain 18 prosenttia vastaajista ei nähnyt mitään ongelmaa sänkyyn hyppäämisessä pomon kanssa. Suurin osa vastaajista kertoi kuitenkin oman tilanteensa olevan erikoinen, sillä työpaikka oli oman aviomiehen yrityksessä, jossa muita työntekijöitä ei ollut.

"Aloitimme seurustelun ennen kuin menin hänen firmaansa töihin ja olemme edelleen yhdessä. En ole kuitenkaan saanut mitään poikkeavaa palkallisesti, ylimääräisenä vapaana, helppoina työtehtävinä tms. Pomoni kohtelee minua ja muita työntekijöitä tasa-arvoisesti."

"Oma mieheni on pomo yrityksessä, jossa minä olen ainoa työntekijä."

"Olen ollut – ja monta kertaa! Kaksi kertaa saanut lapsenkin hänen kanssaan. Yhdessä oltu jo 12 vuotta, josta avioliitossa 5 vuotta. Onnellisia ollaan. Lastenteon ja töihin paluun jälkeen tosin sain toisen esimiehen, joka löysi myös oman vaimonsa alaisestaan."

Kamala morkkis riitti

Osa vastaajista kertoi jättäneensä pomon kanssa heilastelut tuttavilleen ja jakoi tarinansa. Tässä parhaimmat!

"Suutelin firman pikkujouluissani pomoani ja morkkis seuraavana päivänä oli kamalin ikinä. Ainoa lohduttava asia oli se, että pomoni teki aloitteen. Tämä samainen pomo kävi harrastamassa seksiä muutamia viikkoja pikkujoulujen jälkeen työkaverini kanssa ja ilmeisesti heillä on säpinää ollut senkin jälkeen..."

"Itse en kuuna kullan valkeana menisi petiin pomoni kanssa. Aviopuolisoni riittää minulle. Paikallisessa työttömien yhdistyksessä työskennellessäni toiminnanjohtajanaisella ja puheenjohtajamiehellä oli salasuhde keskenään. He olivat tahoillaan naimisissa, mutta liitot natisivat liitoksissaan. Oli yhteisiä reissuja ja monta kertaa viikossa mentiin muka miehen entiselle kotipaikalle kasvimaata perkaamaan. Kuulin eräältä entiseltä kylärengiltä, kuinka pusikot olivat heiluneet... Salailu vaikutti negatiivisesti työpaikan henkeen ja meitä kaikkia työntekijöitä epäiltiin kaikesta mahdollisesta epärehellisestä."

"Pomo veti kaveriani puoleensa alusta asti. Kiersivät ja kaarsivat toisiansa toista vuotta, kunnes päätyivät sänkyyn. Uudestaan ja uudestaan. Jossain vaiheessa kyllästyivät. Pomo pysyi naimisissa ja ystävänikin on ollut jo pitkään omalla tahollaan naimisissa."

Lue myös:


AVA

Kuvat: Shutterstock

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot