Mainos
Mainos

Puolison ostosriippuvuus on raskas lasti myös parisuhteelle

Ostosriippuvuus hankaloittaa harvoin vain yhden ihmisen elämää. Ostosten jatkuva haaliminen saattaa viedä koko perheen budjetin nollille ja aiheuttaa konflikteja parisuhteessa.

Shoppailuriippuvuudet ovat länsimaissa yleistynyt ongelma. Asia ei aiheuta ongelmia pelkästään ihmiselle, joka shoppailee hallitsemattomasti, vaan myös parisuhde saattaa joutua asian takia todelliselle koetukselle. Sosiaaliterapeutti, psykoterapeutti Päivi Jokimies A-klinikalta kertoo, että joskus nimenomaan puoliso lähtee hakemaan apua riippuvuuteen, eikä itse riippuvuudesta kärsivä.

– Ihminen voi tulla hakemaan apua, että kerro mitä minä voin tehdä, että meillä on yhteinen tili ja aina se on ylitetty. Totta kai olisi suotavaa, että myös se riippuvuudesta kärsivä henkilö tulisi hoidon piiriin, mutta aina ei näin tapahdu, Jokimies sanoo.

Jokimies toivoo, että ostosriippuvuuden tutkiminen alkaisi kiinnostaa tutkijoita ja yleisöä enemmän, koska kyseessä on tämän ajan ilmiö, joka vaikuttaa elämään laajasti. Luottotietojen menettämisen ja velkaantumisen lisäksi asia aiheuttaa kriisejä nimenomaan parisuhteessa. Puoliso saattaa muun muassa menettää luottamuksen ostosongelmaiseen kumppaniinsa, jos riippuvuudesta kärsivä yrittää salata ja piilotella ostoksiaan.

– Ostosriippuvuuden hoidossa tärkeää on se, että asiasta saa keskustella ilman arvo- ja tunnelatausta. Puolison kanssa ostosongelmasta keskusteltaessa asiasta saattaa tulla vain riitaa, Jokimies sanoo.

Parisuhde saattaa kuitenkin myös edesauttaa ostosriippuvuuden saamista hallintaan. Joskus pariterapeuttisesta hoidosta on ollut apua, koska puolisoa voi käyttää kontrollin tukena auttamaan riippuvuuden lopettamisessa.

Lue myös:

AVA / Emmi Maaranen

Kuvat: Shutterstock

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme