Mainos
Mainos

Raskaana olevan Karoliinan liitto mureni suhteeseen: En tuntenut miestäni enää lainkaan!

Kymmenen vuoden avioliitto hajosi liitoksistaan, kun Karoliinan mies romahti täydellisen perhe-elämän paineiden alla. Mies haki turvaa sivusuhteesta.

Karoliinan*, 34, elämän piti olla täydellistä. 10-vuotishääpäivänä viime syksynä Karoliinan ja aviomiehen, Kristianin*, 33, kolmas lapsi oli juuri ilmoittanut tulostaan.

– Mieheni oli hyvä aviomies ja ihana isä lapsilleen. Myös työelämässä hän oli päässyt pitkälle. Siksi koko tapahtumaketju on ollut täysi järkytys ja yllätys sekä minulle että läheisillemme, Karoliina kertoo.

Loka-marraskuussa viime vuonna Karoliina huomasi miehen käyttäytymisessä jyrkän muutoksen. Kristian selitti tämän työstressillä.

– Alkoholin käyttö lisääntyi rajusti ja kävi ilmi, että hän oli pelannut kohtuullisen suuria summia rahaa. Tästä seurasi luonnollisesti riitoja ja vaadin häntä ryhdistäytymään ja hakemaan apua. Mitään muutosta ei kuitenkaan tapahtunut ja hän häipyi ennen joulua kaverinsa asuntoon laittamaan itseään kuntoon.

Joulun aikoihin tilanne alkoi pelottaa Karoliinaa niin paljon, että ajatus raskauden keskeyttämisestä heräsi.

– Ajattelin, etten mitenkään selviäisi kolmen pienen lapsen kanssa yksin elämästä, jossa kahdellakin aikuisella oli kädet täynnä töitä – niin arjen pyörittämisen kannalta kuin taloudellisesti. Kristian vannoi koko ajan rakastavansa ja lupasi laittaa itsensä kuntoon. Hän lupasi, että perhe pysyy ehjänä. Hän oli myös täysin ehdoton sen suhteen, että kolmas lapsi pidetään. Hän myös kiisti haluavansa erota, Karoliina muistelee.

Toinen nainen yllätti

Tammikuussa Kristian oli vielä mukana ihailemassa pientä poikavauvaa rakenneultrassa. Illalla mies häipyi taas kaverinsa asunnolle. Myöhemmin samana iltana Karoliina sai puhelun Kristianin ystävän naisystävältä, joka kertoi, että Kristianin seurana asunnolla on toinen nainen. Kristianin salainen elämä paljastui yhtenä vyyhtinä Karoliinalle.

– Yhtäkkiä edessäni seisoi mies, jonka kanssa olin viimeiset kymmenen vuotta elänyt ja jonka lasta kannoin sisälläni, mutta jota en tuntenut enää lainkaan. Hän oli etsimällä etsinyt netistä uuden kumppanin jo hyvissä ajoin syksyllä. Nyt hän kertoi minulle täysin ilmeettömästi, ettei tuntenut minua kohtaan mitään ja oli väsynyt miellyttämään minua. Hän sanoi kuitenkin halunneensa pitää kolmannen lapsen, koska oli vilpittömästi uskonut, että saamme asiat järjestykseen. Tämä olisi kuulemma tapahtunut niin, että hän olisi jatkossa tehnyt vain itseään miellyttäviä asioita kotona. Ilmoitin, ettei sellainen tietenkään toimi perheessä, Karoliina kertaa epäuskoisena.

Kristianin alkoholin käyttöön ja pelaamiseen liittyvät ongelmat eivät olleet suuri uutinen Karoliinalle, mutta toinen nainen tuli täytenä yllätyksenä.

– En ikinä olisi uskonut hänen pystyvän noin laskelmoituun pettämiseen. Olin luottanut hänen rakkauteensa kuin peruskallioon ja uskonut, että perhe oli hänelle tärkeintä. Hän oli aiemmin tuominnut jyrkästi lähipiirin pettämistapaukset, joten hänen arvomaailmansa tuntui varsin selvältä.

Kristian oli omien sanojensa mukaan kyllästynyt miellyttämään Karoliinaa, jonka oli vaikea hahmottaa miehen näkemystä.

– Miehen aloitteesta menimme naimisiin ja hänen aloitteestaan jokainen lapsistamme sai alkunsa. Hän eteni työurallaan toiveidensa mukaisesti ja käsittääkseni haaveili samoista asioista kuin minäkin. Hän oli itse halunnut kaikkea sellaista, mistä lapsena jäi paitsi. Sitten iski kuitenkin ilmeisesti ikävä entistä elämää, johon kuului olennaisena osana kalja ja ulosottorekisteri. Minun miellyttämiseni olisi siis ilmeisesti ollut perheestä huolehtiminen ja laskujen maksaminen. Kristian oli sotkenut raha-asiansa tarpeeksi pahasti, joten helpoin vaihtoehto oli kai vain antaa mennä.

Lapsi pehmeä lasku eroon?

Jos Kristian olisi jäänyt vaimonsa luo, edessä olisi ollut melkoinen operaatio, jotta mies olisi saanut pelivelkansa maksettua. Juominenkin olisi saanut luonnollisesti jäädä.

– Minun kanssani oli kuulemma vaikea puhua hankalista asioista. Ymmärtäjä löytyikin sitten toisaalta. Ja hän ymmärsikin kaiken. Tuo nainen kuuli vasta minulta, että meille oli tulossa kolmas lapsi. Hän vain totesi, että eipä hän ollut kysynytkään asiasta Kristianilta. Nyt minäkin sitten tiedän, mitä pitää kysyä mieheltä ensitreffeillä: "Onko vaimosi muuten raskaana?" Karoliina toteaa sarkastisesti.

Myöhemmin Karoliina kuuli lisää totuuksia Kristianin ystävältä, jolle mies oli muun muassa selittänyt testailevansa naismarkkinoita. Kolmas lapsi oli Kristianin mukaan ollut pehmeä lasku avioeroon. Miehen alkuperäinen ajatus oli ystävän mukaan ollut kertoa vaimolle eroaikeista lapsen synnyttyä.

– Sanoinkuvaamattoman sairasta toimintaa! Laitoin avioeron vireille ja aloin järjestää asioitani kuntoon yksi kerrallaan. Sain päätökset lasten yksinhuoltajuudesta ja elatusmaksuista, ostin mieheni puolikkaan asunnostamme sekä auton. Kevään ajan pyöritin arkeamme, kävin töissä ja odotin lasta syntyväksi kuin sumussa.

Avoimuus auttoi

Karoliinan on ollut vaikea ymmärtää tapahtunutta. Ammattiauttajien kanssa käymiensä keskustelujen pohjalta hän yrittää ajatella, ettei suhde alunperin perustunut valheelle.

– Hänellä ei ehkä ollut omien rankkojen nuoruusajan kokemuksiensa perusteella mitään eväitä kestää työ- ja perhe-elämän paineita ja hän sairastui henkisesti. Tai ehkä hän oli aina sairas, mutta homma lähti lapasesta, kun vastuu kävi liian raskaaksi. Olisi jotenkin helpompi hyväksyä tämä kaikki, jos tietäisi, että toinen ei ole ajanut asioita tähän pahuuttaan, vaan ainoastaan heikkouttaan ja koska on sairas, Karoliina pohtii.

– Olen selviytynyt yllättävän hyvin. Pelkäsin, etten selviä tästä mitenkään, mutta tajusin, että lasten takia on yritettävä kaikkensa. Olen saanut todella paljon tukea, kun olen ottanut sen linjan, että puhun tilanteesta täysin avoimesti. Päätin heti, ettei minun tai lasteni tarvitse hävetä, vaikka kaikki tuntuikin aluksi nöyryyttävältä. Olisi ollut raskasta esittää, että kaikki on kunnossa.

Tulevaisuudelta Karoliina toivoo normaaliutta.Kristianin kanssa hän ei ole tekemisissä eikä mies ole osoittanut kiinnostusta tutustua kesällä syntyneeseen kuopukseensa.

– Toivon normaalia perhe-elämää ja, että lapset saavat miehenmallinsa jostain muualta kuin isältään. Luotan siihen, että kunnon miehiä löytyy meillekin – ja yksi tietysti riittää! Varmasti minulla tulee olemaan krooninen luottamuspula kaikkia ja kaikkea kohtaan, mutta toisaalta tiedostan, että kyllä samanlaiseen tyyppiin törmääminen on suunnilleen yhtä todennäköistä kuin lottovoitto. Tämän kokemuksen jälkeen viimeistään osaa arvostaa arkisiakin asioita ja nauttia elämän pienistä iloista. Niin kliseistä kuin se onkin, niin kaikki, mikä ei tapa, vahvistaa. On mahtavaa tiedostaa, ettei välttämättä tarvitse miestä eikä näin ollen tarvitse tulevaisuudessa enää sietää mitä tahansa vain siksi, ettei jäisi yksin.

* Jutussa esiintyvien henkilöiden nimet on muutettu








AVA

Kuvat: Shutterstock

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme