Mainos
Mainos

Riikka Pulkkinen: Kirjailijan arki on riemukasta leikkiä, kahvia ja vihaisia Facebook-viestejä

Kiireinen maailmanmatkaaja ja hennon hento kirjailija Riikka Pulkkinen avasi sanaisen arkkunsa AVAn haastattelussa ja kertoi, millaista kirjailijan arki on – ja millaista hän pelkäsi sen lapsena olevan. Kuinka monta kahvikuppia kirjoituspöydän ääressä kuluu ja millaista palautetta kirjailija ei kestä ottaa kuuleviin korviinsa?

Kirjailija Riikka Pulkkinen, 32, tutkii seiniä eksyneen, mutta tarkkaavaisen oloisena. Hän näyttää keräävän tietoa ympäristöstään herkeämättä. Filosofiaa opiskellut nuori nainen antaa kuitenkin haastattelutilanteessa kielenkantojensa laulaa viisasten kieltä leikitellen sivistyssanoilla: Pulkkinen kertoo fenomenologian, todellisuuden jäsentämisen kielessä, olevan hänen sydäntään lähellä – ehkäpä siksi hänen katseensa tarttuu jokaiseen pintaan ikään kuin etsien sanoja kaikelle näkemälleen.

– Fenomenologinen hanke on minunkin hankkeeni; yritän tehdä oikeutta sille mitä ympärilläni tapahtuu. En halua olla sille välinpitämätön, Pulkkinen kertoo.

Tämä tiivistää hyvin hänen identiteettinsä kirjailijana: samanlainen tarkkanäköisyys näkyy myös Pulkkisen teoksissa, joissa kiinnitetään paljon huomiota yksityiskohtiin, Domino-keksiä nokkiviin puluihin, tunteiden ja ilmiöiden ominaispiirteisiin.

– Olen todella kiitollinen jos voin jakaa tarkkoja huomioita ja äärimmäisen tarkkoja asioita todellisuudesta, jotka yleensä vaativat meiltä ohittamista, jotta selviäisimme arjesta, Pulkkinen kuvailee filosofiseen sävyynsä tukeutuen.

Mutta millainen kirjailija Riikka Pulkkinen kaiken kaikkiaan onkaan – missä ja miten hänen kirjansa oikein syntyvät?

– Kirjailijana en ole välinpitämätön, olen välittävä, Pulkkinen kuvailee.

Mikä pikku-Pulkkisesta piti tulla isona?

Isä luki Eläinten vallankumousta iltasaduksi 5-vuotiaalle Riikka Pulkkiselle. Omiksi lempiteoksikseen Pulkkinen listaa muun muassa W.G. SebaldinAusterlitzin sekä DostojevskinRikos ja rangaistus -klassikkoteoksen. Vaikka rankkoja iltasatuja auttamattomalla mielenkiinnolla kuunnellut ja kirjoja reippaasti ahminut kirjailija onkin kirjoittanut koko ikänsä, ei pikkuinen Pulkkinen hinkunut isona kirjailijaksi.

– Minulla oli monia lapsuuden urahaaveita, joista keskeisin oli juosta kilpaa: halusin urheilijaksi, olympiavoittajaksi, Pulkkinen virnistää kertomukselleen tottuneesti.

– Jossain vaiheessa haaveilin myös urheilutoimittajan ammatista. Yhdistin tähän haaveeseen huippu-urheilijauran: voisin toimittajana haastatella itse itseäni.

Vasta viime vuonnaPulkkinen hautasi hiljaa mielessään urheiluun liittyvät urahaaveensa lopullisesti. Pulkkisen mukaan hän ei kirjoittanut lapsena sanaa kirjailija ystäväkirjojen sivuille Unelma-ammattini -kohtaan myöskään pelon takia. Hän pelkäsi kirjailijan uraan liittyvän yksinäisyyttä.

– Tunnistin jo pienenä, että minulla erittäin voimakas mielikuvitus ja että tuo kuvittelukyky hallitsee minua. Pelkäsin ottaa sitä vastaan, Pulkkinen kertoo.

– Nämä samat kysymykset ja pelot kirjailijuudesta ovat ikään kuin myös toteutuneet. Jossain mielessä se – kirjailijuus – on yksinäistä ja pahimmillaan jopa kauheaa. Mutta myös riemukasta leikkiä.

Kirjailijan arki on leikkiä, kahvia ja suklaata

Riikka Pulkkinen on julkaissut tähän mennessä kolme yhden painavan sanan romaania; Raja (2006), Totta (2010) sekä Vieras (2012). Hän on ajautunut ammattinsa ja kirjojensa puolesta kiertelemään maailmaa ja viimeisimmän romaaninsa Pulkkinen kirjoittikin pitkälti tien päällä: hotellihuoneissa, ravintolavaunussa, lentokoneessa, erilaisissa odotustiloissa – kaukana omasta työpöydästään.

Millainen kirjoittamisrutiini Pulkkisella ylimalkaan on oman kotinsa nurkissa; onko hän aamun virkku vai illan torkku, rientääkö hän maalle kirjoittamaan inspiraation ollessa hukuksissa, juoden teetä villasukat jalassa?

– Nuo kaikki itse asiassa kuvaa hyvin tuota! Pulkkinen naurahtaa.

– Normaaliarkena rutiinini on hyvin tarkka: viimeistään yhdeksän maissa aamulla istun koneen ääressä kaikkina päivinä. Luen lehden ja otan toisen kupin kahvia ja sen toisen kupin kanssa menen koneen ääreen, kirjailija kuvailee.

Oman erillisen työpöytänsä ääressä rankoistakin aiheista – kuolemasta, raastavasta rakkaudesta, pettämisestä, syömishäiriöstä – kirjoittava Pulkkinen kuvailee kirjoittamisen olevan riemukas leikki, jonka aikana hän ei koe niinkään olevansa minä-kertoja.

– Täytyy sanoa, että kyllä ne parhaimmat hetket koneen ääressä ovat todella hyviä. Ne ovat suorastaan riemukkaita! Pahimpina hetkinä sitä vastaa itse itselleen yksin koko kuvittelemastaan maailmasta. Mutta oli se maailma kuinka synkkä tai tapahtumat kuinka vaikeita tahansa mitä tekstissään käsittelee, silti se itse kirjoittamisen akti on todella riemukas: keitän kahvia ja syön suklaata. Yksinkertaisesti leikin, Pulkkinen kertoo.

– Se ei ole mitenkään muuttunut lapsuudesta. Kirjoittamiseni yleismoodina taitaa olla, etten ole ihan oma itseni.

Leikkiä tai ei, tuotoksissaan Pulkkisen hiekkakakut eivät sorru: kirjailija kertoo pyrkivänsä solmimaan kaikki langat yhteen ilman turhia välilyöntejä tai pilkun paikkoja.

– Kirjoittajana olen intuitiivinen ja tinkimätön – mikään asia ei ole vahingossa kirjassani. Rakenteen on resonoitava teemojen kanssa, saatan olla jopa laskelmoiva rakenteen tasolla. Yritän solmia kaikki langatm ja motivoida kaikki asiat ikään kuin romaanin maailmasta käsin.

Kuitenkin kirjailija tunnistaa omat sudenkuoppansa, toiston katalan mahdin.

– Minulla on sellaisia sanoja, joita joudun tarkkailemaan kirjoittaessani, etteivät ne toistu liikaa. Vieras- romaanissa niitä oli monia.. tiheä oli yksi sellainen. Ja harva, ja huokoinen – tiheän vastakohta, Pulkkinen listaa.

– Ja tämmöinen viattoman sovittajan hahmo esiintyy yllättäen kaikissa romaaneissani. 6–10-vuotias lapsi näyttää olevan toistuva, viaton maailman kantaja, Pulkkinen hymyilee.

Rankkoja aiheita ja karua palautetta

Riikka Pulkkinen myöntää, että hänen teoksiensa kantavat teemat ovat aiheuttaneet lukijoissa ihastuksen ohella myös närkästystä, mutta tarkoitukselliseen provosointiin Pulkkinen ei omasta mielestään sorru.

– Ehkäpä ihmisiä saattaa ärsyttää, että kyseessä on niinkin isoja asioita, miksi me olemme täällä ja onko Jumalaa olemassa, miten meidän tulisi elää yksin... ei niitä kysymyksiä ole mitenkään helppo kohdata, Pulkkinen pohtii.

– Esimerkiksi perheen sisäisistä tabuista lukeminen voi olla vaikeita. On niin paljon asioita jotka jäävät sanomatta – sen dynamiikan hahmottaminen voi olla haastavaa.

Millaista palautetta kirjailija ei kaipaa?

– "Ihan kiva" on mielestäni erittäin hankala palaute. Jos vaihtoehtona on "ihan kiva", niin ehkäpä se että joku raivostuu tai ärtyy on hyvä palaute.

– Olen saanut yhden palautteen Facebookissa, mikä on jäänyt minulla mieleen. Minulle täysin tuntematon naispuolinen henkilö halusi erikseen kirjoittaa minulle näin: "Mä v-i-h-a-a-n sun kirjoja ja vihaan sua!" Mielestäni se oli melkeinpä riemastuttavaa. Jos hän oli vihannut ensimmäistä kirjaani, miksi hän oli lukenut myös sen toisen? Jos voin toimia jonkun vihan ja tunteiden puhdistajan välikappaleena, se on ihan hyvä rooli, Pulkkinen naurahtaa.


Lue myös:


Teksti: Katri Koskinen

Kuvat: Katri Koskinen, AVA, Shutterstock, Lehtikuva

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot