Mainos
Mainos

Seksin harrastaminen tekee fiksummaksi?

Tuore tutkimus osoittaa, että seksi saattaa terävöittää aivojen toimintaa yllättävän paljon. Tekeekö seksin harrastaminen nykytiedon valossa fiksummaksi?

Pavian yliopistossa Italiassa tehdyn tutkimuksen mukaan päivittäin seksiä harrastavien aivoissa havaittiin erityisen paljon sellaisten hermojen kasvua, mitkä yhdistetään terävöityneeseen ajatteluun.

Tutkijat selvittivät verikokeiden avulla kolmen eri ihmisryhmän kehon toimintaa. Tutkimukseen osallistuneet jaettiin niihin, jotka olivat vastikään rakastuneet, niihin, jotka olivat olleen parisuhteessa jo pitkään ja niihin, jotka elelivät sinkkuelämää.

Tutkimuksessa selvisi, että hermojen kasvu oli aktiivisimmillaan niiden tutkimukseen osallistuneiden kohdalla, ketkä olivat vastikään löytäneet rakkauden. Vaikutuksen todettiin vahvistuvan etenkin silloin, kun pariskunta oli suhteensa alkutaipaleella ja aktiivinen seksielämä edesauttoi hermojen kasvua entisestään. Hermokudoksen kasvu on aiemmin yhdistetty parantuneeseen muistiin ja henkiseen valppauteen. Tutkimuksen mukaan suhteen vakiintuminen sitä vastoin hidastutti vähitellen erityisen aktiivista prosessia aivoissa.

Princetonin yliopistossa tovi sitten tehty tutkimus vahvistaa Pavian yliopistossa vastikään saatujen tuloksien luotettavuutta, sillä rotilla teetetyssä tutkimuksessa selvisi, että aktiivinen seksielämä edisti niin ikään hermojen kasvua ja laski stressitasoja. Parhaimmillaan aktiivinen seksielämä voi siis tehdä hetkellisesti fiksummaksi.

Lue myös:

AVA / Heli Kuitunen

Kuva: Shutterstock

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot