Mainos
Mainos

”Silloin tiesin, että haluan hänen kanssaan naimisiin” – neljä tarinaa elämää muuttaneista hetkistä

Varoitus! Nämä tarinat saattavat aiheuttaa liikutusta, olitpa sitten sinkku tai parisuhteessa oleva.

Tunne siitä, että juuri tämän ihmisen kanssa haluan jakaa koko loppuelämäni, voi syntyä missä ja milloin vain. Viral Thread -nettisivusto on koonnut yhteen Reddit-sivuston käyttäjien koskettavia tarinoita hetkistä, jolloin tämä tunne syttyi toden teolla. 

Kuten tarinat luettuasi huomaat, pienet hetket elämässä ovat usein niitä kaikkein merkityksellisimpiä. 

Miehen tunnereaktio kosketti

"Eräänä päivänä hän oli leikkaamassa nurmikkoa, kun hän yhtäkkiä astui sisään hyvin järkyttyneenä ja tolaltaan olevan näköisenä. Tämä oli erittäin epätavallista, sillä olen nähnyt hänen itkevän ainoastaan kaksi kertaa yhdeksän vuoden aikana. 

Kysyin häneltä, mikä hätänä, ja hän vastasi kyyneleet silmissään ajaneensa ruohonleikkurilla sammakon päältä. Hän kutsui sammakkoa raukaksi ja sanoi elämän olevan epäreilua. Sitten hän käveli pois surullisen näköisenä. En ajatellut, että sammakon yli ajaminen olisi ollut hauskaa, mutta en jostain syystä voinut lopettaa nauramista. Siitä hetkestä lähtien tiesin, että halusin hänen kanssaan naimisiin. "

Tyttöystävä huolehti krapulaisen miehen hyvinvoinnista 

"Lähdimme muutaman ystäväni kanssa töiden jälkeen baariin. Noin 20 viskishotin jälkeen otin taksin ja päädyin tyttöystäväni asunnolle aamuviideltä. Hän päästi minut sisään, peitteli minut sänkyyn ja lähti itse töihin kolme tuntia myöhemmin. Kun heräsin, minulla ei ollut aavistustakaan siitä, kuinka olin päätynyt hänen asunnolleen. Kun nousin sängystä, huomasin yöpöydällä vesilasin ja kaksi aspiriinia, sekä vieressäni ämpärin ja puhdistuspaperia.

Hauska juttu tarinassa on, että tyttöystäväni ei juo, eivätkä monet hänen kavereistakaan. Koska hänellä ei ollut kokemusta krapulan hoidosta, hän oli etsinyt netistä tietoa siitä, kuinka asian suhteen tulisi toimia. Hän olisi voinut suuttua minulle siitä, että herätin hänet aamuviideltä, mutta sen sijaan hän käytti paljon aikaa ja vaivaa tehdäkseni olostani paremman.

Hän oli myös kirjoittanut viestin pomolleni, jossa hän kertoi minun olevan sairas. Puolen vuoden kuluttua tästä hetkestä kosin häntä ja hän sanoi kyllä." 

Sen voi ymmärtää jokainen päivä 

"Ymmärrän sen joka kerta, kun löydän jotain, mistä pidän, sillä haluan näyttää sen hänelle välittömästi. Olipa se sitten tv-sarja, kirja, kappale tai ihan mikä vaan. Hän rakastaa samoja asioita noin yhdeksässä tapauksessa kymmenestä." 

Katastrofaaliset ensitreffit saivat aikaan paljon hyvää

"Tiesin haluavani hänen kanssaan naimisiin heti ensitreffeiltä lähtien. Hain hänet treffeille pinkillä autolla, jossa oli vuotavat ikkunat. Vein hänet satamaan ja päädyimme väärälle lautalle. Puolen tunnin sijaan matkamme kesti lopulta tunnin, ja saavuimme ravintolaan kaksi tuntia myöhässä. Ja kaiken lisäksi hän tuli merisairaaksi eikä pystynyt syömään mitään. Jouduimme odottamaan paluulautan tuloa yli tunnin, sillä edellinen lautta oli juuri lähtenyt.

Miksi haluan mennä hänen kanssaan naimisiin? Hän oli uskomattoman ystävällinen ja kannustava koko matkan. Hän näki minun olevan turhautunut, mutta kertoi kaiken olevan ihan ok. Keskustelimme paljon kaikista asioista ja hän kertoi, että haluaisi nähdä minua uudestaan.

Tällä hetkellä tiedän, että haluan hänet rinnalleni koko loppuelämäkseni. Toivottavasti seitsemän tunnin päästä olen hänen kanssaan kihloissa." 

Katsomo-video ei ole saatavilla


Lähde: Viral Thread

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme