Mainos
Mainos

Sisututkija Emilia Lahti: "Tärkeää on tuntea todellisia tunteita ja ajatella todellisia ajatuksia"

Väkivaltaisesta parisuhteesta kansainvälisesti arvostetuksi sisu-tutkijaksi nousseen Emilia Lahden mukaan rohkeutta on olla aito jokaisessa hetkessä ja kohtaamisessa.

MTV:n Kesäterassi-ohjelmassa torstaina 27.7 vierailleen sisututkija Emilia Lahden mukaan sisu on ilmiö, jossa ihminen ylittää itsensä jossain äärimmäisessä tilanteessa; löytää henkistä ja fyysistä voimaa. Nainen tietää mistä puhuu, sillä hän perehtynyt aiheeseen oman elämänkokemuksensa inspiroimana.

Vaikeneminen ei auta ratkaisemaan ongelmia

Vielä seitsemän vuotta sitten Lahti eli New Yorkissa henkisesti ja fyysisesti väkivaltaisessa parisuhteessa. Kun suhteen päättymisestä oli kulunut tarpeeksi aikaa, ajatus halusta auttaa ja muuttaa asioita pesiytyi naisen sydämeen.

– Halusin omalla esimerkilläni näyttää sen, että ne asiat mistä me vaietaan, päätyvät omistamaan meidät. Siksi jäin suhteeseen niin pitkään aikaan, Lahti kertoo.

Ennen oman kokemusten kertominen oli naiselle rohkea teko, mutta nykyisin rohkeudella on naisen elämässä aivan uusi merkitys. 

– Tärkeää on tuntea todellisia tunteita ja ajatella todellisia ajatuksia. Se tuntuu olevan elämä keskiössä tällä hetkellä. Kuinka elää joka päivä ja jokaisessa kohtaamisessa mahdollisimman aidosti, Lahti kertoo.

Rohkeutta on olla ihmisten lähellä juuri sellainen kuin siinä hetkessä on. Siinä on meillä kaikilla treenattavaa, myös naisella itsellään. 

Seuraavaksi nainen aikoo juosta Uudessa-Seelannissa 50 maratonia 50 päivän aikana.

Videolta selviää, mikä ajatus tähän sisukkaaseen tekoon oikein liittyy. Ohjelmassa Lahti paljasti myös mielipiteensä siitä, ovatko suomalaiset edelleen sisukasta kansaa, ja kuinka ulkomaalaiset määrittelevät tämän meille tärkeän sanan.

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme