Mainos
Mainos

Sureva äiti pyysi menehtyneeltä lapseltaan ”jotain merkkiä” – koki haudalla jotain lohdullista

Äiti pyysi merkkiä menehtyneeltä lapseltaan, ja uskoo paikalle ilmestyneen punarinnan olleen sellainen.

Englantilainen Marie Robinson, 45, menetti Jack-poikansa huhtikuussa kolme vuotta sitten. Aivokasvaimeen menehtynyt Jack kuoli neljävuotiaana. Häntä suremaan jäivät äidin lisäksi identtinen kaksoisveli Liam, sekä kolme vanhempaa siskoa.

Robinson koki kuoleman vuosipäivän vaikeaksi, joten ennen vierailuaan Jackin haudalla hän pyysi tältä "jotain merkkiä".

– Aikaisin lauantaiaamuna menin autooni, ja sanoin ääneen: "Jack, ole kiltti ja anna äidille jokin merkki", ja ajattelin meneväni katsomaan häntä, kun pääsisin töistä, äiti kertoi Mirrorille.

Äiti kertoo lähteneensä töistä iltapäivällä yhden aikaan ja menneensä poikansa haudalle. Silloin tapahtui jotain yllättävää.

Pieni lintu, punarinta, lenteli äidin ympärillä ja laskeutui lopulta tämän jalalle.

– Se ei tuntunut pelkäävän laisinkaan, äiti ihmettelee.

Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.

Äiti kuvasi pikkulintua puhelimellaan, jolloin lintu lennähti äidin kädelle.

– Se katsoi suoraan kasvoihini ja yhdessä vaiheessa laskeutui olkapäälleni ja näykki minua muutaman kerran.

Facebookissa videon tapahtuneesta julkaissut äiti on varma, että kyseessä oli hänen pyytämänsä merkki.

– Se toi kyyneleet silmiini. Otan sen merkkinä Jackilta.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Hengellisissä piireissä punarintoja pidetään Mirror-sivuston mukaan symboleina sille, että menehtyneet rakkaat ovat edelleen kanssamme.

– Joku hiljattain menehtynyt saattaa osoittaa sinulle, että perääsi katsotaan, ehkä vain kertoakseen, että hän rakastaa sinua, Spiritual Centren sivustolla kerrotaan.

Lähde: Mirror

***

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme