Mainos
Mainos

Syöpätaistelun koskettava päätös: Koomasta herätetty teinipoika ehti kertoa perheelleen rakastavansa heitä

Syöpää sairastava teinipoika heräsi hetkeksi koomasta kertoakseen vanhemmille rakastavansa heitä. Nämä koskettavat sanat jäivät pojan viimeisiksi. 

Seitsemäntoistavuotias Jay Oxley vaivutettiin joulukuussa koomaan lähes vuoden kestäneen syöpätaistelun jälkeen.

Viime tammikuussa pojalle diagnosoitiin imusolmukesyöpä, lymfoblastilymfooma. Kun kemoterapiahoidot eivät näyttäneet tehoavan, huhtikuussa hänelle suoritettiin luuydinsiirto. Siirron ansiosta pojan terveys parani hetkelliseksi, mutta myöhemmin Oxleyn kunto kuitenkin romahti influenssajaksojen seurauksena keuhkoihin pesiytyneen viruksen vuoksi. Lääkärit katsoivat parhaaksi vaivuttaa pojan koomaan.

"Pojalla oli leijonan sydän"

Reilu viikkoa myöhemmin Oxley herätettiin koomasta, jotta hän pääsisi viettämään joulua yhdessä perheensä kanssa. Joulupäivän aamuna pojan terveys kääntyi kuitenkin huonompaan suuntaan ja hänet päätettiin vaivuttaa takaisin koomaan. Viimeisinä hetkinään hereillä poika lausui sanat, jotka ovat painuneet vanhempien mieliin ikuisiksi ajoiksi.

– Viimeinen asia, jonka hän meille sanoi, oli: ”Hyvää joulua, rakastan teitä kaikkia niin paljon”, vanhemmat kertovat.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Pojan perhe valvoi pojan sängyn vieressä toivoen parasta, mutta valitettavasti vain viikkoa myöhemmin hän menehtyi.

Pojan vanhemmat Claire ja Ben kertovat heidän poikansa taistelleen syöpää vastaan kovemmin kuin kukaan koskaan ennen. Pojan poismeno jättää heidän sydämeensä suuren aukon, jota kukaan ei voi koskaan täyttää.

– Se, että sanomme olevamme ylpeitä, on vähättelyä. Hänellä oli leijonan sydän, eikä hän koskaan luovuttanut. Hän oli haaveilija, ja juuri sitä rakastimme hänessä. Mitä olisi elämä, jos unelmat eivät koskaan toteutuisi? vanhemmat kertovat.

Lähde: Nottingham Post 

***

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme