Mainos
Mainos

Taapero hylättiin kolariautoon – poliisimiehen suloinen teko kerää kiitosta

Video amerikkalaispoliisin suloisesta teosta leviää netissä.

Kun poliisi John Neal Cooke Los Angelesin poliisivoimista saapui eräälle kolaripaikalle, hän ajatteli, että kyseessä oli tyypillinen kolaripaikalta paennut kuljettaja. Auto oli törmännyt palopostiin, joka sylki vettä ympäriinsä.

– Todistajat kertoivat meille: "Hei, kyseessä oli vain yksi nainen ja hän juoksi katua pitkin", Cooke kertoi.

Mutta kävikin ilmi, että kolaripaikka oli kaikkea muuta kuin tavallinen, kun toinen poliisi tarkasti auton takapenkin ja kertoi muille, että siellä istui vauva.

Poliisista kerrotaan, että 27-vuotias äiti oli jättänyt 2-vuotiaan poikansa yksinään törmättyään palopostiin ja lähdettyään karkuun.

"Se oli aika shokeeraavaa"

Video poliisien toimista levisi pian laajalle. Sydäntä lämmittävällä videolla nähdään, kuinka poliisit, Cooke etunenässä, lohduttavat pelokasta lasta.

– Hän itki ja kurottautui minua kohti, joten se (lohduttaminen) kuului vain ihmisluontoon, Cooke sanoo.

Videolla näkyy, kuinka Cooke taputtaa poikaa selkään ja antaa hänelle hänen pullonsa. Poliisimies kertoo, että hoivaaminen on tuttua, sillä hän tulee suuresta perheestä.

– Olen pitänyt huolta lapsista lapsuudestani asti, hän sanoo.

Itse tapaus järkytti miestä kovin.

– Se oli aika shokeeraavaa ajatella, ettei hän (äiti) vain jättänyt poikaansa, vaan hän jätti hänet vieläpä niin vaaralliseen tilanteeseen.

Poliisista kerrotaan, että nainen, jonka epäillään olleen päihtynyt, löydettiin ja pidätettiin.

Pikkupoika puolestaan vietiin sairaalaan, jonka jälkeen hän pääsi lastensuojelun huomiin. Cooke tosin kertoo, että poika luovutettiin sittemmin sukulaisten hoitoon. Mies aikoo vierailla pienen hoidokkinsa luona.

– Oli meillekin lohduttavaa, että saatoimme olla siellä häntä varten, Cooke muistelee vielä järkyttävää tapausta.

Asiakirjojen mukaan naisen takuut on maksettu, mutta hänen odotetaan joutuvan vastaamaan vielä syytteisiin lapsensa vaarantamisesta.

Lähde: CBS Local

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme