Mainos
Mainos

Tähän aikaan seksiä harrastetaan eniten

Mihin aikaan seksiä tavallisesti harrastetaan, aamuyön tunteina vai juuri ennen nukkumaanmenoa? Seksitutkimukset paljastavat, mihin aikaan seksiä harrastetaan eniten.

Useissa eri tutkimuksissa on selvitetty sitä, mihin kellonaikaan ja minä viikopäivänä seksiä tavallisimman harrastetaan. Kuulutko sinä valtavirtaan vai vähemmistöön seksitottumuksissasi? Ota selvää!

Sunnuntaina seksi ei ole suosittua

Seksiä harrastetaan kaikkein vähiten sunnuntaisin, kertoo Journal of Adolescent Healthissa julkaistu tutkimus. Seksiä harrastetaan peräti 18 prosenttia todennäköisemmin perjantaisin tai lauantaisin.

Seksi sateella kiinnostaa

Huimat 83 prosenttia amerikkalaisista pitää sateista päivää tai yöaikaa kaikkein otollisimpana aikana seksin harrastamiseen., kertoo Trojan's Degrees of Pleasure -tutkimus.

Seksiä mielummin keskiyöllä kuin aamulla

Journal of Circadian Rhythmsissä julkaistussa tutkimuksessa todettiin, että seksiä harrastetaan peräti 17 kertaa todennäköisemmin keskiyöllä kuin kello 10 aamupäivällä. Tutkimuksessa tutkittiin ihmisten tottumuksia kolmen viikon ajan.

– Taustalla on odotus siitä, että kyseessä on ajankohta, jolloin on hyväksyttävää ja tavanomaista harrastaa seksiä. Tämän lisäksi ihmiset kokevat seksin usein rentouttavana ja jopa nukahtamista helpottavana tapahtumana, joka sinetöi hyvin päivän päätökseen, seksologi Carol Queen kertoo.

Seksiä mielummin yöllä kuin päivällä

Journal of Circadian Rhythmsissä julkaistun tutkimuksen mukaan seksiä harrastetaan 13 prosenttia todennäköisemmin yöllä kuin iltapäivällä.

– Kuinka harva harrastaakaan seksiä iltapäivällä. Se on traagista, Queen toteaa.

– Toivon, että ihmiset kysyisivät itseltään, harrastavatko he todella seksiä itselleen otollisimpaan aikaan, Queen jatkaa.

Lue myös:

AVA

Lähde: thedailybeast.com

Kuva: Shutterstock

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme