Mainos
Mainos

Tällä kurssilla meditoidaan orgasmiin

Arvioiden mukaan yksi kymmenestä naisesta ei saa orgasmia. Hekuman huipulle voi pyrkiä nykyään myös orgasmikurssilla, Daily Mail uutisoi.

Näyttelijä Karen Lorrella on uskomaton kyky. Nainen pystyy saamaan useita orgasmeja pelkän ajatuksen voimalla. Orgasmiin Lorren pääsee meditointitekniikalla, jota hän on opetellut OneTaste-orgasmikeskuksessa.

Keskuksen perustaja Nicole Daedone uskoo, että orgasmissa on kysymys ihmisten välisestä hormonaalisesta, emotionaalisesta ja henkisestä yhteydestä. Daedonen orgasmikurssit keskittyvätkin enemmän tämän yhteyden saamiseen kuin varsinaiseen orgasmin saavuttamiseen. Harjoitus, joka perustuu täydelliseen keskittymiseen, kestää 15 minuuttia.

Yksi onnellinen kurssin käynyt oppilas on Rachel, joka ei aiemmin onnistunut saamaan orgasmia. Kurssilla hän kuitenkin löysi avaimet onneen.

– Tunsin sähköisen hetken ja mietin, että tältä tuntuu olla nainen – tuntea olonsa niin turvalliseksi ja mukavaksi toisen ihmisen lähellä, Rachel sanoo.

Myös Lorre on sitä mieltä, että orgasmimeditointi on saanut hänet aistimaan asioista hienovaraisemmin. Lisäksi hänen arvostuksensa miehiä kohtaan on lisääntynyt meditoinnin myötä. Naiselle meditointi on tuonut runsaasti lisää iloa elämään, sillä näyttelijä pystyy saamaan peräti 11 orgasmia päivässä.

Lue myös:

AVA, Maarit Rasi

Lähde: Daily Mail

Kuva: Shutterstock

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot