Mainos
Mainos

Tällainen on hyvä kuuntelija – tunnistatko itsesi?

Ihmissuhteissa kuuntelemisen jaloa taitoa arvostetaan ympäri maailmaa kulttuurista riippumatta. Hyvällä kuuntelijalla on tiettyjä ominaisuuksia, jota saavat ihmiset kertomaan murheensa, salaisuutensa ja elämänsä huippuhetket. Oletko sinä hyvä kuuntelija?

Kuuntelemisen taito on hyve, jota arvostetaan ympäri maailmaa. Ota selvää, mitkä ominaisuudet tekevät ihmisestä hyvän kuuntelijan!

Kunnioituksen osoittaminen

Hyvä kuuntelija kunnioittaa sitä, jota kuuntelee. Hyvän kuuntelijan ominaisuuksiin ei kuulu keskeyttäminen. Hyvä kuuntelija ei myöskään kerro jatkuvasti vastaavia esimerkkejä tilanteista omaa elämäänsä koskien. Kunnioitus näkyy kuuntelemisessa myös siinä, että kuuntelija keskittyy kuuntelemiseen kaikin aistein, eikä touhua samalla muuta.

Hiljaisuuden kunnioittaminen

Usein yksinkertaisesti hiljaisuus antaa toiselle kaipaamaansa tilaa kertoa rauhassa asioista. Hyvä kuuntelija antaakin toisille vapauden kertoa rauhassa asiansa. On hyvä pitää mielessä se, että aina ei tarvitse löytää oikeita sanoja jokaiseen tilanteeseen.

Toisen ratkaisujen kunnioittaminen

Hyvä kuuntelija ei lähde heti ratkomaan toisten ongelmia. Tärkeä osa kuuntelemista on myös se, että antaa toisen itse punnita ratkaisuvaihtoehtoja sen sijaan, että syöttäisi toiselle itse parhaiksi kokemiaan ratkaisumalleja.

Tuomitseminen kielletty

Jos hyvä kuuntelijalle uskoudutaan, tämä ei tuomitse toista suoraan. Hyvä kuuntelija kuuntelee tarinan kokonaisuudessaan ja tekee omat johtopäätöksensä vasta kun on kuullut perustelut ja antanut toisen kertoa koko tarinan – puolet tarinasta voi olla vasta puoli totuutta.

Oletko sinä hyvä kuuntelija? Kommentoi alle!

Lue myös:

AVA

Kuva: Shutterstock

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot