Mainos
Mainos

Tästä tiedät, tuleeko parisuhteesi päättymään pian

Parisuhteeseen kuuluu joskus epäilyjä siitä, tuleeko yhteinen matka elämän tiellä kumppanin kanssa päättymään vielä eroon. Tietyt epäilykset kuuluvat osaksi tervettä parisuhdetta, mutta tietyt epäilykset kertovat siitä, että parisuhde päättyy hyvin todennäköisesti eroon.

Kumppanien erilaisuus, pelko pettämisestä ja yhteisten arvojen puuttuminen – mitkä asiat ovat parisuhteessa hälytyskelloja, jotka saattavat johtaa myöhemmin eroon? Asiantuntija kertoo, mitkä epäilykset parisuhdetta kohtaan ovat täysin tavanomaisia ja mitkä eivät.

Journal of Family Psychology -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan naiset, jotka epäilivät avioitumista kumppaninsa kanssa erosivat 2,5 kertaa todennnäköisemmin seuraavan neljän vuoden aikana kuin naiset joilla epäilyksiä ei ollut. Tutkijat haastattelivat 232 naista ensimmäisten kuukausien aikana avioliiton solmimisesta.

– Yhteiskunnassamme ajatellaan, että epäilykset ovat täysin normaaleja, eikä niillä ole merkitystä, tutkija Justin Lavner UCLA:sta kertoo.

– Vaikka epäilykset ovat yleisiä, ei niitä tulisi vain sysätä syrjään ja unohtaa, Lavner jatkaa.

Olette kiinnostuneita eri asioista

Ei syytä huoleen. On täysin normaalia, että kumppanit ovat kiinnostuneita myös täysin erilaisista asioista. Tärkeintä on se, että erilaisista kiinnostuksenkohteista huolimatta pariskunnilla on myös yhteisiä harrastuksia.

– Niin kauan kuin kumppanit keksivät mieluisia asioita tehdä yhdessä, ei kenenkään tulisi väkisin aloittaa uutta harrastusta vain siksi, että avioliitto on solmittu, parisuhdeneuvoja Karen Sherman kertoo.

Teillä on erilaiset arvot

Kun kyse on arvoista, on tärkeää, että kumppanit ovat yhtä mieltä asioista. Arvojen erilaisuuden vuoksi syntyy helposti yhteentörmäyksiä, jotka voivat johtaa eroon. Jos kumppaneiden arvot kuitenkin eroavat toisistaan, on tästä ensisijaisen tärkeää keskustella.

– Jos asioita ei puida ennen avioitumista, ne aiheuttavat vain ongelmia jatkossa, Sherman kertoo.

Pelkäät, että kumppanisi pettää

Jos pelkäät kumppanisi pettävän sinua, olisi hälytyskellojen syytä soida. Jos uskottomuus on ollut osa elämääsi aiemmin, on siitä tärkeää keskustella nykyisen kumppanin kanssa. Jatkuva huoli toisen uskollisuudesta voi pilata suhteen.

– Jos olet onnellinen kumppanisi kanssa, eikä taustalla ole ollut pettämistä, ei pelon uskottomuudesta kuulu pyöriä mielessäsi usein, Sherman toteaa.

Tulevaisuudensuunnitelmanne poikkeavat toisistaan

Vaikka kumppanisi ja sinun haaveet elämästä vaikkapa kymmenen vuoden päästä poikkeaisivat merkittävästi, ei se tarkoita, että suhteenne päätyy pian eroon. On kuitenkin äärimmäisen tärkeää puhua omista haaveista avoimesti, jotta kumppani tietää, missä mennään. Parisuhde on täynnä kompromiseeja ja suuri osa pariskunnista onnistuu toteuttamaan molempien osapuolien haaveita yhdessä.

– Jokaikisen pariskunnan on tehtävä uhrauksia jossain vaiheessa, Sherman toteaa.

Et pidä kumppaniasi viehättävänä

Jos jo hyvin pian parisuhteen alkamisen jälkeen kumppani alkaa tuntua vähemmän viehättävältä, on syytä huoleen. Parisuhteissa on ylä- ja alamäkiä, mutta pitkän suhteen saavuttamiseksi on tärkeää, että innostus kumppania säilyy vahvana pitkään.

– Valtaosassa pitkiä parisuhteita kumppanin viehättävyys vaihtelee mielessä, Sherman muistuttaa.

AVA

Lähde: Women's Health

Kuvat: Colourbox

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme