Mainos
Mainos

Tietokirjailija: Myytti ilkeästä anopista joutaa romukoppaan

Miniyydestä tietokirjan kirjoittanut toimittaja Tuula Vainikainen tuumii, että miniä-anoppisuhteissa voitaisiin keskittyä suhteen positiivisiin puoliin ja unohtaa mielikuvat anopista kaulinta heiluttavana hirmuna.

Toimittaja, tietokirjailija Tuula Vainikainen paneutuu uusimmassa teoksessaan Mieluinen miniä erilaisiin miniäkokemuksiin. Aikaisemmin Vainikainen on kirjoittanut tietokirjan muun muassa äitien ja aikuisten tyttärien suhteesta.

– Olen kirjojeni kautta yrittänyt miettiä, minkälaisissa eri rooleissa nainen on elämässään. Tällaisia perättäisiä ja limittäisiä roolejahan on aika paljon. Koen, että miniä-anoppisuhde vaikuttaa paljon ihmisten arjessa ja varsinkin juhlassa, koska sehän on yleistä miettiä, missä vietetään juhlia ja joulupyhiä, täytyykö olla anopin luona. Mielestäni on tärkeää kysyä, mitä miniänä oleminen on ja merkitsee.

– En kirjoittanut kirjaa itseterapian tarpeessa, sillä oma anoppisuhteeni oli hyvin lyhyt, koska mieheni äiti kuoli melko pian tutustuttuamme, Vainikainen kertoo.

Miniä-aihe tuli Vainikaisen elämässä ajankohtaiseksi muista syistä. Hänellä on neljä poikaa, joista kaksi on naimisissa. Vainikainen on haastatellut kirjaansa miniöitä, joista osa on myös jo anoppeja. Lisäksi mukana on tutkimuskirjallisuutta aiheesta sekä miniä-anoppisuhteen esimerkkejä kaunokirjallisuudesta.

– Minua on haitannut, kun anoppien sanotaan aina olevan niin kauheita. Olen miettinyt, että pitääkö minun nyt sitten automaattisesti olla ikävä ihminen näiden poikieni puolisoiden silmissä. Halusin käännellä, mistä tulee ajatus, että anoppi on niin kamala, hän sanoo.

Mielikuvat hankalasta anopista tulevat kaukaa historiasta

– On jännää, miten ihmiset vastaavat kysymykseen "Millainen miniä olet?" kuvaamalla omaa anoppiaan. Suhde anoppiin näyttää olevan miniälle eräänlainen peili. Ihan samalla tavallahan miniä on myös appensa miniä, mutta appi tuntuu useimmiten jäävän taustalle, Vainikainen sanoo.

Vainikaisen mukaan ajatus kamalasta anopista tulee hyvin kaukaa historiasta. Jo Kantelettaren runoissa valmistellaan nuorta naista miehelään.

– Kerrotaan, kuinka kauhea anoppi tulee olemaan ja lyö miniää halolla ja mitä kaikkea kauheaa sieltä löytyykään, Vainikainen kertoo.

Myös kaunokirjallisuudessa on Vainikaisen mukaan voimakkaita esimerkkejä. Esimerkiksi Aino RäsäsenHelena-kirjasarjassa, jota alettiin julkaista 1940-luvun lopulla, käsiteltiin sekä vaikeita ja haastavia että hyvin lempeitä ja kannattelevia anoppisuhteita. Moni tietää myös Niskavuori-kirjan tai ainakin elokuvan, jossa anoppi ei aluksi hyväksy modernia Ilona-miniää. Myös Ulla-Lena LundberginJää-teoksessa käsitellään miniän ja anopin suhteita. Kirjallisuudesta löytyy Vainikaisen mukaan mielenkiintoisia esimerkkejä, joilla kuvataan miniä-anoppisuhdetta hyvin jännitteiseksi.

Miniän ja anopin suhde voi olla myös kaunis ja läheinen

Vainikaisen mielestä sekä miniällä että anopilla pitäisi olla suuret intressit tulla toimeen keskenään, koska heidän suhteensa vaikuttaa niin suuresti muidenkin perheenjäsenien elämään. Hän sanoo, että todella hyviä miniä-anoppisuhteita on paljon.

– Kirjaani haastatellusta 40 naisesta löytyy myös hyvin kauniita ja rakastavia anoppisuhteita. Parhaimmillaan miniä voi kokea olevansa hyvä, odotettu ja tärkeä ihminen miehensä perheessä. Ja anoppi voi varmasti olla tyytyväinen, jos heillä on hyvät välit.

– Toisaalta kirjani esimerkeissä on kuitenkin myös hirveitä anoppisuhteita, jotka ovat aivan varmasti vaikuttaneet voimakkaasti nuoreen naiseen. He ovat joutuneet kysymään itseltään, että minkälainen ihminen minä oikeasti olen, jos rakkaan mieheni äiti suhtautuu minuun noin kamalan kielteisesti.

Kirjailija pohtii, että Merete Mazzarella on ainoita suomalaisia julkisuuden henkilöitä, jotka ovat hyvin avoimesti kertoneet huonosta suhteestaan miniään.

– Yleensä julkisuuteen tulevat vain hyvät anoppisuhteet. Olisi absurdia kuvitella, että joku antaisi iltapäivälehdille omilla kasvoillaan haastattelun, että perheessämme on ihan kamala tilanne, Vainikainen jatkaa.

Vainikainen sanoo, että kirjaan haastatelluista miniöistä moni osasi analysoida todella hyvin myös itseään, varsinkin sellaiset naiset, joilla on kokemusta sekä miniyydestä että anoppiudesta. He muistavat epävarmuuden tutustuessaan anoppiin ja kuinka hankalassa anopissa on ajan kanssa saattanut alkaa nähdä erilaisia puolia. Kyseessä on kasvuprosessi sekä miniälle että anopille.

Vainikainen kysyykin, miksi anopista on tehty niin kamala asia: sieltä se tulee ja iskee. Kaikkihan hyötyvät siitä, jos perheessä tullaan toimeen.

– Mitä sitä enemmän haluaisi kuin hyvää kumppania lapselleen. Jos hyvän miniä-anoppisuhteen muodostumiseen voi itse jotenkin vaikuttaa, niin kaiken sen tekisin, jos voisin. Jos halutaan, niin asioissa pärjää kyllä, Vainikainen päättää.

Emmi Maaranen, emmi.maaranen(at)mtv.fi

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme