Mainos
Mainos

Tosielämän Pocahontas – tunnetko tarinan Disney-elokuvan takana?

Intiaaniprinsessa Pocahontasin ja brittiläisen John Smithin rakkaustarina innoitti Disneyn elokuvan Pocahontas (1995). Tarina on väritetty ja romantisoitu, mutta Pocahontas on ollut todellinen historiallinen hahmo.

Powhatan-heimoon kuulunut Pocahontas, oikealta nimeltään Matoaka, syntyi Virginiassa vuonna 1595, ja kuten elokuvassakin, hän kasvoi isänsä, heimon päällikön lempilapsena. Kun uudisasukkaat saapuivat perustamaan siirtokuntaa vuonna 1607, oli Pocahontas vasta noin 12-vuotias. Tutkimusmatkailija John Smith kertoi myöhemmin kirjeessään Englannin kuningattarelle joutuneensa intiaanien sieppaamaksi ja pelastuneensa teloitukselta intiaanitytön ansiosta.

Powhatanien ja monien tutkijoiden mukaan Smithin tarinaa on tosin syytä epäillä: hän nimittäin kertoi siitä vasta vuosia väitettyä tapahtumaa myöhemmin.

Uudisasukkaat perustivat siirtokunnan, Jamestownin, jossa Pocahontasin kerrotaan vierailleen luottamuksen osoituksena tulijoita kohtaan. Smith loukkaantui vuonna 1609 ja lähti Englantiin hyvästelemättä Pocahontasia. Todisteita heidän rakkaussuhteestaan ei ole. Pocahontasille kerrottiin Smithin kuolleen.

Intiaanit ja uudisasukkaat kävivät kauppaa, mutta asutuksen laajeneminen johti jännitteisiin heidän välillään. Jännitteet kärjistyivät yhteenotoiksi. Vuonna 1613 Pocahontas joutui englantilaisten panttivangiksi. Prinsessa luvattiin palauttaa vastineeksi varastetuista aseista, mutta syntyi pattitilanne. Pocahontasin kerrotaan pettyneensä isänsä toimiin ja päätyneensä jäämään englantilaisten luo. Powhatanien mukaan naimakaupat olisivat taas olleet ehto vankeuden päättymiselle.

Hänet kastettiin kristinuskoon, hän sai nimen Rebecca ja päätyi naimisiin uskonnollisen leskimiehen John Rolfen kanssa. Heille syntyi poika Thomas vuonna 1615. Avioliiton kerrotaan rauhoittaneen tilanteen intiaanien ja siirtokuntalaisten välillä.


Vuonna 1616 Pocahontas matkusti perheensä kanssa Englantiin, sillä eurooppalaisiin lämpimästi suhtautuvalla intiaaniprinsessalla haluttiin vakuuttaa kansa siitä, että ”villit olisivat sivistettävissä”. Matkan aikana Pocahontas tapasi myös uudelleen John Smithin. Joidenkin lähteiden mukaan kohtaaminen ei olisi ollut iloinen jälleennäkeminen, vaan Pocahontas syytti Smithiä valehtelijaksi.

Tarina päättyy surullisesti, sillä vuonna 1617, ennen kuin Pocahontasia kotiin kuljettava laiva oli ehtinyt päästä Thames-jokea pidemmälle, hän kuoli äkillisesti vain 22-vuoden iässä. Myös Thomasin kerrotaan sairastuneen ja jääneen vuosiksi Englantiin setänsä hoiviin. Pocahontasin kuolinsyy jäi epäselväksi. Yllättävä ja äkillinen kuolema sai powhatanit epäilemään Pocahontasin joutuneen myrkytetyksi.

Lähteet Wikipedia, Ancient-origins.net, powhatan.org

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme