Mainos
Mainos

Tuore morsian hukkasi sormuksensa häämatkalla – paikalliset tekivät jotain uskomatonta

Paikallinen nainen liikuttui nuoren parin epäonnesta ja päätti perustaa keräyksen tilanteen korjaamiseksi.

Häämatkan pitäisi olla ihanan huoletonta, romanttista aikaa. Cathleen Turnerille se kuitenkin aiheutti valtavasti stressiä, sillä hän hukkasi sekä kihla- että vihkisormuksensa loman aikana, kertoo Block Island Times.

Paikalliset näkivät Turnerin harhailemassa tiellä itkuisena miehensä kanssa. Hän etsi epätoivoisesti sormusta paikoista, joihin olisi voinut pudottaa sen.

Paikallinen Allison Anderson liikuttui nuoren parin tarinasta ja päätti perustaa keräyksen, jonka tuotoilla ostettaisiin uusi sormus. Hän vei ilmoituksen aiheesta paikalliselle ilmoitustaululle.

Lahjoituksia suorastaan tulvi ja sormus saatiin hankittua. Se toimitettiin parille kauniin kirjeen kanssa.

"Kun Block Islandin asukkaat kuulivat epäonnestanne, he eivät voineet antaa teidän lähteä ilman 'ihanaa muistoa'. Monet saarella asuvat osallistuivat, jotta saatoimme ostaa tämän. Ylimääräisestä keräämästämme rahasta lähetämme teille shekin, jota voitte käyttää kihlasormuksen korvaajan ostamiseen", kirjeessä luki.

– Olen todella häkeltynyt, Turner kiitteli paikallisten auttamishalua.

***

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme