Mainos
Mainos

Tutkijat selvittivät: Kasvojen muoto voi paljastaa korkeamman seksivietin – ja todennäköisen pettäjän

Tutkijat ovat selvittäneet, että seksuaalisesti halukkaammilla ihmisillä on tietynlainen kasvojen muoto.

Psykologi Steven Arnockyn johtama tutkimustiimi Nipissingin yliopistosta, Ontariosta, on selvittänyt, että tietty kasvojen muoto voi paljastaa todennäköisen pettäjän.

Tutkimustiimin mukaan niillä miehillä ja naisilla, joiden kasvot ovat leveät ja neliön muotoiset, on korkeampi seksivietti. Selvisi kuitenkin myös, että nimenomaan leveämmät kasvot omaavat miehet pettävät todennäköisemmin.

Tutkijat jakoivat tutkimuksensa kahteen osaan. Ensin tutkijat mittasivat 145 opiskelijan kasvot. Osallistujat olivat kaikki parisuhteissa, ja heiltä kyseltiin heidän seksielämästään.

Toiseen osaan tutkimuksesta osallistui 314 opiskelijaa, ja se oli laajempi versio ensimmäisestä. Myös sen tulokset olivat samankaltaiset.

Jokainen opiskelijoista täytti kyselykaavakkeen, jossa kysyttiin muun muassa seksihaluista, seksuaalisesta suuntautumisesta ja pettämiseen liittyvistä ajatuksista.

Selvisi, että niillä osallistujilla, joilla oli leveämmät kasvot, oli kaiken kaikkiaan rennompi suhtautuminen satunnaiseen seksiin. Tämä viittaisi siihen, että kasvojen mittasuhteet voivat paljastaa asioista ihmisen seksuaalisuudesta.

***

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme