Mainos
Mainos

Tutkimus paljastaa, mikä saa naisen haluamaan miestä entistä enemmän – oletko huomannut saman?

Naiset pitävät miestä houkuttelevampana, jos he tietävät muiden naisten haluavan tätä myös, kertoo tuore tutkimus.

Scientific Reports -julkaisussa esitelty tutkimus paljastaa, että niin kutsuttu "vihkisormusefekti" on totta.

Vihkisormusefektin perusajatus on se, että jos mies on jo parisuhteessa tai muutoin toisten naisten haluama, hän on jo todistanut omaavansa miellyttäviä piirteitä. Näin ollen hän on haluttavampi muiden naisten silmissä.

St. Andrewsin, Durhamin ja Exeterin yliopistojen tutkijat uskovat tutkimuksensa pohjalta, että asianlaita on juuri näin. Tutkimuksessa miehen puoleensavetävyys kasvoi naisten silmissä, kun muut naiset halusivat häntä myös. Tutkimuksesta uutisoi Independent.

Ilmiö johtuu tutkijoiden mukaan siitä, että mies vaikuttaa silloin ystävällisemmältä, uskollisemmalta ja paremmalta isältä. 

Naisten mielipide muuttui muiden naisten arvion myötä

Tutkijat näyttivät 49 naisosallistujalle kuvia miesten kasvoista, käsistä sekä taideteoksesta.

Naisten tuli arvioida, kuinka puoleensavetävinä he jokaista kuvaa pitivät ennen kuin heille näytettiin keskiarvo muun ryhmän arvioista.

Kun naisia pyydettiin uudelleen arvioimaan kuvat pian tämän jälkeen, heidän vastauksensa muuttui suotuisasti uuden tiedon mukaan.

Keskimäärin osallistujat muuttuivat alkuperäistä arviotaan 13 prosentilla, kun he arvioivat miesten kasvojen viehättävyyttä, riippuen siitä, mitä muut naiset olivat sanoneet.

Mies vaikuttaa miellyttävämmältä, jos muutkin naiset ovat kiinnostuneita

Tutkimusta johtaneen Kate Crossin mukaan vaikuttaa siltä, että naiset kopioivat kumppanimieltymyksiään muilta naisilta, mutta tämä voi johtua yksinkertaisesti siitä, että ihmisillä on taipumus saada vaikutuksia muiden mielipiteistä.

Tutkimustulosten puolesta puhuu myös aiemmin tehty Oklahoman yliopiston tutkimus, jossa huomattiin, että 90 prosenttia sinkkunaisista kiinnostui varatuksi uskomastaan miehestä, kun vain 59 prosenttia halusi hänet, jos hänen kerrottiin olevan sinkku.

Lähde: Independent

***

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme