Mainos
Mainos

Upeaa taidetta! Kuvat vihkisormuksista pitävät sisällään enemmän kuin päällepäin näyttää

Tulevat hääparit voivat inspiroitua näistä upeista kuvista, jotka vievät hääkuvauksen aivan uudelle tasolle.

Valokuvaaja Peter Adams-Shawmin ikuistamat hääkuvat eivät ole sieltä perinteisimmästä päästä, mutta ovat sitäkin upeampia. Hääkuvaukseen erikoistunut mies on julkaissut kaksi ainutlaatuista hääkuvasarjaa, jotka ikuistavat parien rakkautta aivan uudella tavalla.

Kuvat ovat ylittäneet hääparien odotukset

Viimeisten vuosien aikana kuvaaja on keskittynyt hääkuviin, joissa hääpari ikuistetaan kuviin heijastusten kautta. Viimeisimpänä projektinaan mies on kuvannut Ringscope-nimistä kuvasarjaa, jossa parit on ikuistettu kuviin sormuksiin heijastuneena. Hänen toinen heijastuksiin perustava kuvasarjansa kantaa nimeä Eyescope. Siinä morsimet ja sulhaset on ikuistettu kuviin puolisoidensa silmien kautta. 

Kuvaaja kertoo, että kuvien onnistuminen ja editoiminen vaativat paljon aikaa ja kärsivällisyyttä. Hän on kuitenkin kehittynyt työssään paljon, ja lopputulokset ovat olleet parempia kuin kukaan on osannut edes odottaa.

Seuraavaksi valokuvaprojektikseen Adams-Shawmin kertoo hääparien kuvaamisen saippuakuplien heijastusten kautta. Jäämme odottamaan näitä kuvia innolla! 

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä


Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Lähde: Wimp

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme