Mainos
Mainos

Upeat kuvat – Ilman jalkoja syntynyt alusvaatemalli: ”Olen erilainen ja se on seksikästä”

Kanya Sesser, 23, on syntynyt ilman jalkoja, mutta hän ei ole koskaan antanut vammansa rajoittaa itseään.

The Mirror -lehti kertoo mallina työskentelevästä Kanya Sesseristä, joka murtaa mallimaailman raja-aitoja työskentelemällä urheiluvaate- ja alusvaatemallina. Hän haluaa näyttää, että erilaisuus ei estä olemasta seksikäs.

Kalifornialainen Sesser aloitti työt urheilumallina ollessaan 15-vuotias. Lukuisten kuvausten jälkeen myös alusvaate- ja bikinimerkit halusivat hänet mallikseen.

Nykyisin Sesser valmistautuu mallintöiden ohella vuoden 2018 talviparalympialaisiin ja pitää motivoivia puheita. Urheilussa Sesser rakastaa extreme-lajeja.


– Toimin ennen pääasiassa urheilumallina, mutta nyt vanhemmiten olen siirtynyt alusvaatemalliksi, Sesser kertoo The Mirrorille.

– Se on hauskaa ja kertoo tarinani – olen erilainen ja se on seksikästä. En tarvitse jalkoja pitääkseni itseäni seksikkäänä. Minusta on ihanaa näyttää ihmisille, miltä kauneus voi myös näyttää. Nämä kuvat näyttävät vahvuuteni.


Sesser on adoptoitu Thaimaasta Yhdysvaltoihin hänen ollessaan 5-vuotias. Hänen uskomattomasta elämästään on tulossa kirja, joka julkaistaan ensi vuonna.

Pyörätuolin sijaan Sesser käyttää skeittilautaa liikkumiseen. Hän on myös oppinut kävelemään käsillään.

Yksi Sesserin suurimmista faneista on hänen poikaystävänsä Brian, jonka kanssa hän on seurustellut reilun kuukauden.

– Brian on uskomaton, hän tukee kaikkea mitä teen. Vähän aikaa sitten hän näki minut mallintöissä ensimmäistä kertaa ja ajatteli, että näytän kauniilta ja uniikilta.

Mallintöistään huolimatta Sesser arvostaa luonnollista kauneutta. Töiden ulkopuolella hän ei käytä lainkaan meikkiä.

– Voin olla myös tyttömäinen ja nauttia meikkauksesta kuvauksissa. Ihmiset ovat kuitenkin sanoneet, että olen kaunis niin meikillä kuin ilmankin.


Lähde: Mirror.co.uk

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme