Mainos
Mainos

Uskoisitko? Tämä erikoinen sana herättää suomalaismiehen mielenkiinnon

Mikael Agricolan ja suomen kielen päivänä tapakouluttaja Kaarina Suonperä paljastaa, mikä suomenkielinen sana tehoaa erityisellä tavalla miehiin. Oletko samaa mieltä?

Miehen ja naisen välinen tasa-arvo on ottanut suuria harppauksia Suomessa, mutta aina asiat eivät ole olleet yhtä hyvin. Vielä 1800-luvulla tytöille ei opetettu koulussa biologiaa, vaan he saivat tyytyä piirtelemään kukkia ja perhosia, muistuttaa tapakouluttaja Kaarina Suonperä.

Naimisiin mennessään nainen joutui jättämään oman työnsä, sillä ei ollut mies eikä mikään, joka ei pystynyt naistaan ja kotiaan hoitamaan. Tänä päivänä naisten oikeudet ovat jo miehen tasolla, mutta ovatko miehet jäämässä naisten alle? Tapakouluttaja Suonperä kertoo suomen kielen sanasta, joka on osoittautunut kauniiksi huomionosoitukseksi suomalaismiehille. Erilaisissa tilaisuuksissa kiertelevä Suonperä käyttää sanaa saadakseen miesten huomion.

– Kävin juuri puhumassa tilaisuudessa, jossa oli huomattavasti vähemmän miehiä kuin naisia. Osa miehistä oli sen näköisiä, kuin olisivat tulleet väärään paikkaan, Suonperä kertoo.

Agricola on pelastanut monesta pulasta

Suonperä kertoo, että itselleen odottamattomissa tilanteissa hän hyödyntää mieleen jääneitä asioita suomen kielestä tai historiasta.

– Aloitin sanomalla hyvät jalopeurukaiset ja hyvät naiset. Kaikki miehet nousi istuimillaan eteenpäin. Kerroin, että Mikael Agricola kehitti sanan. Kun hänen eteensä tuli mies, eikä hän tiennyt miten puhutella, hän sanoi jalopeurukainen. Huomaan, että aina kun otan asian esille, mies rentoutuu ja tulee mukaan hymyyn. Se on sanana viehättävä, Suonperä iloitsee.

Suonperä kuvailee jalopeurukainen-sanaa lempeäksi, josta kukaan ei voi loukkaantua. Sana tekee miehen rennommaksi.

– Myöhemmin tilaisuudessa yksi mies sanoi, että täällä yksi jalopeurukainen haluaisi kysyä vielä jotain. Se kertoo siitä, että sana on otettu hyvällä vastaan.

Suonperä kiittää Mikael Agricolaa, joka on pelastanut tapakouluttajan monesta tilanteesta.

– Poliisikoulutuksessa tervehdin miehiä jalopeurukaisena. Vuosia myöhemmin poliisi on tullut tervehtimään siviiliasussa ja kysynyt, muistanko tämän jalopeurukaisen Tampereelta.

Mikael Agricolan useat tyhjästä luodut sanat ovat osa arkipäiväämme ja -kieltämme nykyään. Agricolan luomia sanoja ovat muun muassa armolahja, elämän leipä, elämän vesi, hiippakunta, rukoushuone, vanhurskautta, isänmaa, raatihuone, ajallinen, inhimillinen, jokapäiväinen, velvollinen, omatunto, mielivalta, esikuva, hallitus, neuvonantaja, virkamies, muistomerkki, muukalainen, sotaväki, esirippu, luonnontutkija, luontokappale, jalopeura, norsunluu, lohikäärme, sananlasku, luku, sanoma, vertaus.

Mikael Agricolan päivää ja suomen kielen päivää vietetään 9. huhtikuuta.

Lue myös:

AVA/Siiri L'Ecuyer

Taustalähteenä käytetty: www.mikaelagricola.fi

Kuvat: Shutterstock

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot