Mainos
Mainos

Vaimon koskettava kertomus: Perheenisä menehtyi Alzheimerin tautiin vain 37-vuotiaana

Äiti ja vaimo jakaa tarinansa siitä, millaista on katsoa, kun rakastettu henkilö katoaa pikkuhiljaa silmien edestä.

Kamara Manthe menetti rakkaan aviomiehensä ja lastensa isän aivan liian aikaisin. Lokakuun 28. päivä vuonna 2014 puoliso Jason menehtyi Alzheimerin tautiin vain 37-vuotiaana

– Jos olisin tiennyt, että tulisin menettämään osan Jasonista, moni päivämme olisi saattanut olla erilainen. Ehkä en olisi välittänyt niin paljoa pienistä asioista. Vaalinut joka hetkeä. Rakastanut häntä enemmän. Mutta en tiennyt, Manthe kertoo.

Vaikka Manthe ja Jason tapasivat hyvin nuorina, Manthe kertoo tienneensä välittömästi, että tässä olisi hänen tuleva miehensä. Noin vuoden seurustelun jälkeen vuonna 2001 romanttinen Jason kosikin häntä itse kirjoitetun laulun avulla. Nainen ei voinut muuta kuin suostua. 

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Manthen ollessa vasta 25-vuotias hän sai tietää odottavansa kaksosia. Hän kertoo Jasonin olleen mitä huomaavaisin ja ihanin mies koko raskauden ja lasten syntymän aikoihin. Tässä vaiheessa kaikki oli vielä hyvin. 

Masennusta ja muistiongelmia 

Vuonna 2009 pariskunnan kolmannen lapsen syntymän aikoihin Manthe alkoi huomata miehessään pieniä muutoksia; hän menetti mielenkiintonsa opettajan työtä kohtaan, laihtui ja alkoi masentua.

– Joskus hän itki ennen työvuoroaan, mikä oli todella outoa, koska hän ei koskaan ennen itkenyt.

Pian Jasonille ilmeni muistiongelmia. Hänen täytyi kirjoittaa pienimmätkin asiat ylös, eikä hän pystynyt noudattamaan aikatauluja, sillä hän ei muistanut, missä hänen piti milloinkin olla. Eräänä päivänä poliisi joutua saattamaan eksyneen miehen kotiin.

– En koskaan epäillyt avioliittoamme, mutta tiesin jonkin olevan vialla. Jason syytti minua asioista ja kertoi, että olin hänelle liian ankara. Aloin ajatella, että ehkä se olinkin minä.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

– Avioero ei koskaan ollut käynyt mielessäni, mutta nyt aloin harkita sitä, Manthe kertoo.

Lopulta terapeutin suosittelemana Jason pääsi neurologisiin testeihin, jossa totuus paljastui. Aivokuvauksien perusteella lääkärit kertoivat miehen sairastavan vakavaa muistisairautta, Alzheimeria. Se tulisi tuhoamaan Jasonin. 

"Se oli elämämme kamalin päivä"

Pian sairauden löydyttyä Jasonin kunto huono entisestään. Hän ei enää muistanut, kuinka käydä suihkussa, ja pian hänen päästään katosivat myös nimet.

– Muistan ensimmäisen päivän, kun hän ei muistanut nimeäni. Ja päivän, jolloin katsoimme valokuvia ja hän ei pystynyt muistamaan lastemme nimiä. Se oli elämämme kamalin päivä, Manthe kertoo.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Jason ei pystynyt enää asumaan kotona, joten hänet sijoitettiin läheiseen hoitokotiin Manthen työpäivien ajaksi. Aikaiset herätykset, neljästä lapsesta ja miehestä huolehtiminen sekä työpäivät alkoivat olla naiselle liikaa, ja pian hän hän huomasi itkevänsä itsensä uneen lähes joka ilta. Pian perheen oli pakko laittaa Jason pitkäaikaiseen hoitokotiin, mikä oli varsinkin lapsille kova paikka.

Hoitokodissa Jason hiipui pikkuhiljaa tästä elämästä ja menehtyi 37 vuoden iässä jättäen vaimonsa ja lastensa sydämiin suuren kaipauksen. 

– En voinut koskaan kuvitella, että tämä päättyisi näin. Mutta tietäen, kuinka ihanaa meillä oli, en muuttaisi mitään. Jason oli rakastava isä ja huolehtiva aviomies, paras ystäväni. 

Yleislääketieteen erikoislääkäri Ari Rosenvall kertoo, millaiset oireet kertovat Alzheiemrista. 


Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme