Mainos
Mainos

Vakavasti sairaalle Brantley-pojalle, 6, lähetetään joulukoristeita ympäri maailmaa: "Ne tekevät meidät kaikki iloisiksi"

Vakavasti sairaan pojan perheelle jokainen annettu päivä on lahja.

Kun yhdysvaltalaisen Dobbsin perheen ovesta astuu sisään, vierailijoita tervehtii joukko kimaltavia koristeita ja värikkäitä jouluvaloja. Tälle perheelle joulu on ennemminkin mielentila kuin tietty päivä. 

– Ne tekevät meidät kaikki iloisiksi, äiti Jamie Dobbs kertoo.

Ilo onkin asia, jota tämä perhe pyrkii vaalimaan parhaansa mukaan. Tämä ennen kaikkea siksi, että heidän kuusivuotiaan poikansa tulevaisuudesta, saati sitten huomisesta, ei ole takeita. Brantley-pojalle diagnosoitiin reilu puolitoista vuotta sitten aivokasvain, jonka leikkaaminen on osoittautunut mahdottomaksi. Perhe joutuu elämään nyt päivä kerrallaan peläten koko ajan sitä hetkeä, jolloin huomista ei enää tule. 

Pojan seuraaminen on opettanut vanhemmille paljon

Hoitojen, lääkkeiden ja steroidien vuoksi 6-vuotiaan Brantleyn koko keho on turvonnut niin paljon, että hänellä vaikeuksia liikkua. Poika onkin joutunut siirtymään nukkumaan kotinsa alakertaan, sillä rappusten kipuaminen on muodostunut pojalle ylitsepääsemättömän rankaksi.

– Useimmat lapset elävät viidestä yhdeksään kuukautta, jotkut elävät vuoden. Brantleylla on nyt menossa 20. kuukausi, pojan äiti kertoo.

Rankan diagnoosin vuoksi perhe näkee jokaisen heille annetun päivän mahdollisuutena jakaa rakkautta ja keskittyä siihen tärkeimpään – onnellisuuteen. Tämä on syy siihen, miksi joulu on tullut heidän kotiinsa tänä vuonna tavallista aikaisemmin. Perustamansa Facebook-ryhmän kautta perhe on pyytänyt ihmisiä lähettämään joulua rakastavan pojan iloksi joulukoristeita, jotka ovat tuoneet sairaan pojan elämään hyvin paljon iloa.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

– Hän on ollut hymyilevä ja naurava, emmekä ole nähneet häntä usein sellaisena. Hän rakastaa avata paketteja ja hänen katselemisensa tekee meidätkin iloisiksi, äiti kertoo ympäri maailmaa tulleista paketeista, pojan isä kertoo.

Myös Brantleyn sisko, Lucy, on ollut innoissaan veljelleen saapuvista paketeista, ja vanhempien mukaan hän päivystää aina postin saapumisaikaan ikkunassa valmiina noutamaan saapuneet lahjat. Poika on saanut isän mukaan paketteja Kanadasta, Irlannista, Alaskasta, Havaijilta ja Meksikosta. Perhe onkin ryhtynyt lisäämään nastan maailmankarttaan aina siihen kohtaan, mistä heille saapunut paketti on oikein lähetetty. Nastoja on kertynyt eri paikkoihin jo kymmenittäin. 

Vaikka paketit ovat merkinneet paljon pojalle, ehkä tätäkin suurempi merkitys niillä on ollut pojan vanhemmille. Pakettien aikaansaama ilo on opettanut vanhemmille hyvin paljon elämästä ja puhtaasta ilosta. 

– Hän inspiroi meitä elämään jokaisen päivän parhaalla mahdollisella tavalla. Ei katumusta, vain iloa, isä lisää.

Lähteet: 11alive, WWLTV

***


Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme