Mainos

Vanhempien mielestä hyvä seksielämä on avain onnellisuuteen – mutta aikaa seksille ei ole

Haluja seksiin olisi, mutta ei aikaa? Kuulostaako tutulta?

Vanhemmat ovat yhtä mieltä siitä, että hyvä seksielämä on onnellisen perhe-elämän avaintekijä, kertoo tuore kysely.

Mikä siis on ongelma? Vanhemmilla ei ole aikaa ylläpitää hyvää seksielämää, kertoo vauvanruokayritys Plum Organicsin suorittama kysely tuhannelle vanhemmalle.

Liki 90 prosenttia kyselyyn vastanneista vanhemmista totesi hyvän seksielämän olevan tärkeää koko perheen onnellisuudelle, mutta siitä huolimatta petipuuhat ovat kiireisen päivän jälkimainingeissa tärkeysjärjestyksessä viimeisenä.

Tämä siitäkin huolimatta, että esimerkiksi toissa vuonna tehdyn tutkimuksen mukaan jo yksi viikoittainen seksikerta maksimoi onnellisuuden. Paljon ei paukkuja siis tämän tavoitteen saavuttamiseksi tarvitsisi käyttää.

"Päivässä on vain tietty määrä tunteja"

Vaikka parisuhteissa on taatusti muitakin syitä siihen, miksi peitto ei heilu, usein vanhemmilla on vain liian paljon kaikkea muuta tekemistä, pohtii seksiterapeutti ja parisuhdeasiantuntija Emily deAyala AASECT-yhdistyksestä USA Todayn mukaan.

– Monet parit kertovat minulle, että tekevät mitä tahansa saadakseen hommat taas rullaamaan, mutta loppupeleissä monet ymmärtävät, että päivässä on vain tietty määrä tunteja, deAyala kertoo.

DeAyalan mukaan erityisesti naiset haluavat selvittää, kuinka työskennellä täyspäiväisesti, kasvattaa lapset, käydä kuntosalilla, laittaa ruokaa ja lomailla.

– Lista vain jatkuu ja jatkuu.

Merkkaa seksi kalenteriin

Koska erilaisia velvoitteita on niin monta, usein ensimmäisenä listalta jää pois juurikin seksi. DeAyalan mukaan parit usein irvistävät, kun heille ehdottaa seksin merkitsemistä kalenteriin, mutta jos se ei ole kalenterissa ja jos siihen ei suhtaudu niin kuin siinä ei olisi mitään erityislaatuista, ei se asiantuntijaan mukaan luultavasti tapahdu.

– Muistutan ihmisiä siitä, että kun he treffailivat, he aikatauluttivat sen, mutta he eivät kutsuneet sitä siksi. He tekivät suunnitelmia, joten kun perjantai-ilta vihdoin tuli, se oli täynnä positiivista latausta ja sitä valmisteltiin – varmistettiin, että jalat oli ajeltu tai miehellä oli partavettä. Deittailuun käytetään paljon valmistelua ja suunnittelua, mutta heti kun menemme naimisiin, se unohdetaan.

Mistä puhut puolisosi kanssa?

Ja vaikka vanhemmat löytäisivät aikaa, jonka viettää keskenään, vanhemmuuden paineet vaikuttavat silti. Kyselyn mukaan 70 prosenttia milleniaalivanhemmista kertoi kokevansa syyllisyyttä ollessaan erossa lapsistaan treffi-illan aikana.

Lisäksi 70 prosenttia vanhemmista kertoi myös puhuvansa enimmäkseen lapsista ollessaan puolisonsa kanssa kahden.

Seksiterapeutti ja parisuhdeasiantuntija Ashley Grinonneau-Denton AASECT-yhdistyksestä toteaakin, että vanhempien pitäisi löytää tasapaino lapsista ja muista asioista puhumisen välillä. Asiantuntija kehottaa muistamaan, että kyseessä on kuitenkin ihminen, jota olet pitänyt suhteellisen kiinnostavana suhteenne alkuaikoina.

– Pitää löytää tasapaino, lapset voivat yhdistää, mutta joskus se voi olla ainoa yhdistävä tekijä lapsia omaavan pariskunnan välillä.

Hän kehottaakin asiakkaitaan keksimään jotain virikkeitä töiden ja lasten ulkopuolelta.

Sänky on nukkumista ja seksiä varten

Kolmasosa pariskunnista myönsi kyselyssä, että nukkumisen ohella sängyssä selataan sosiaalista mediaa tai luetaan uutisia.

DeAyalan mukaan parien kannattaakin antaa käyttökielto sänkyyn puhelimille, tableteille ja muille laitteille.

– Sängyn pitäisi olla vain nukkumista ja seksiä varten. Makuuhuoneen pitäisi olla pyhä paikka, joten ei elektroniikkaa sänkyyn, ei lemmikkejä sänkyyn eikä vauvanleluja ympäri huonetta.

Lähde: USA Today

***

Uusimmat: Lifestyle

Huumori

Lapset

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot