Mainos
Mainos

Varo! Nämä saattavat tappaa halusi

Onko kipinänne kateissa? Varo, nämä kuusi kohtaa voivat tappaa halusi!

Työuransa huippuvuosia elävä tai ahkera opiskelija tietää, että päivä saattaa vaikuttaa pahimmillaan loputtomalta. Töissä, koulussa, kotia siivoten, ruokaa laittaen tai muiden askareiden välissä pedissä peuhaaminen kumppaninsa kanssa saattaa tuntua liian aikaa vievältä, jos vaihtoehtona on hyvin nukuttu yö ennen seuraavaa, yhtä kiireistä päivää. Kiireinen elämäntapa verottaa kuitenkin pariskunnan läheisyyttä. Jos vietätte yhä vähemmän aikaa yhdessä, hempeilette yhä harvemmin ja tunnutte muutenkin etääntyneiltä, olisi ehkä aika ottaa itseään niskasta kiinni ja karsia elämästään ylimääräisiä tekijöitä, jotka tappavat seksihalut.

Stressi

Jos mielessä pyörivät ainoastaan pienet ja suuret ongelmat, miten seksiin ja kahdenkeskiseen aikaan voi edes keskittyä? Stressi vaikuttaa lisäksi fysiologisesti myös hormoneihin. Kun koko vartalo on stressitilassa, estrogeeni- tai testosteronitaso saattaa madaltua.

Yritä etsiä harrastuksia, jotka auttavat sinua pääsemään stressistäsi ja turvaudu niihin tarpeen vaatiessa. Oletko kokeillut jo joogaa, hierontaa, musiikkia tai vaikkapa lämmintä kylpyä? Ehkäpä vielä kaikkia samanaikaisesti!

Alkoholi ja tupakka

Säännöllinen alkoholin nauttiminen vähentää himoja ja liittyy myös usein kohonneeseen stressitilaan tai masennusjaksoon elämässä. Alkoholin nauttimisesta seuraavat sivuvaikutukset eivät myöskään helpota kipinän lämmittelyssä. Myös tupakka vaikuttaa libidoon alentavasti elimistön verenkiertojärjestelmän kautta.

Väsymys

Ihminen tarvitsee 7–9 tuntia taukoamatonta unta joka yö ollakseen huippuvireessä. Unenpuute saa aikaan energiavajeen, joka verottaa esimerkiksi makuuhuonehetkiä.

Selvittämättömät riidat

Joskus parisuhteen pienet riidat saattavat vaikuttaa ylitsepääsemättömän suurilta. Jos selvitätte ongelmanne, eivät ne pääse vaikuttamaan edes alitajuisella tasolla seksielämäänne ja läheisyyteenne. Erityisesti naisilla läheisyys liittyy aukottomasti henkiseen hyvinvointiin. Jos henkistä yhteyttä kumppaniin ei ole, ei myöskään kemia pelaa.

Omaa aikaa

Pienienkin lasten vanhempina pitäkää huolta siitä, että teillä on aina omaa aikaa ja mahdollisesti treffi-ilta rakkaan kanssa suunnitelmissa. Lisäksi jos seksille tuntuu vaikealta löytää aikaa, voi sen aikatauluttamista yrittää. Sijoittele rakasteluhetki kolme kertaa viikkoosi. Jo sydämen hyvinvoinnin kannalta seksin harrastaminen yli kerran viikossa on hyväksi. Seksuaalinen aktiivisuus madaltaa sydänsairauksien ilmenemistä erityisesti miehillä.

Itseluottamuksen puute

Jos vartalostaan ei välitä, myös kumppanin on vaikea innostua siitä. Muista aina rakastaa itseäsi ennen toista. Liikunnallinen harrastus saattaa parantaa oman itsensä hyväksymistä, vaikka painonpudotus ei olisikaan mielessä. Vaikkapa tanssiharrastuksen kautta opit kehostasi enemmän! Eikä lisäliikunta ole ikinä pahitteeksi – hyvä kunto parantaa myös suorituskykyä sängyssä!

Jos kumppanisi kärsii kolauksista itsetunnossaan, on roolisi tukevana osapuolena erittäin tärkeä. Ole empaattinen ja yritä ymmärtää. Kauniita sanoja ei kuule ikinä liikaa.

Muistathan, että myös tietyt sairaudet ja lääkitykset saattaa vaikuttaa libidoon negatiivisesti! Jos epäilet, että halusi olisivat nollissa lääkityksen tai sairauden takia, ota yhteyttä lääkäriin.


Kuvat: Shutterstock

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme