Mainos

Viisivuotias poika haukkui lihavaksi – äiti julkaisi itsestään kaksi hyvin erilaista bikinikuvaa

Kolmen lapsen äiti muistuttaa julkaisemiensa bikinikuvien avulla lapsiaan siitä, että kaikenlaiset vartalot ovat kauniita. 

Kun äitibloggari Katie Reed oli eräänä iltana peittelemässä viisivuotiasta poikaansa nukkumaan, äiti kuuli pojan suusta lauseen, jota ei todellakaan osannut odottaa. Sanat iskivät vasten äidin kasvoja pahemman kerran. 

– Äiti, näytät siltä kuin olisit raskaana. Älä huoli, se johtuu vain siitä, että vatsasi on niin lihava, poika sanoi.

Vaikka poika ei sitä taatusti itse ymmärtänytkään, hänen kommenttinsa jäi pyörimään äidin päähän pitkäksi aikaa.

"Joudun muistuttamaan itseäni, että kokoni ei määrittele arvoani"

Reed kirjoitti tapahtuneesta blogiinsa, jossa hän kertoi myös kärsivänsä terveysongelmista. Lisäksi hän muistuttaa, että on synnyttänyt kolme lasta viimeisen neljän vuoden aikana. Ulkonäkö on äidin mukaan viimeinen asia, jota hän on viime aikoina tullut murehtineeksi.

– Tiedän, että minulla on äitivartalo. Joka kerta, kun itseluottamukseni saa kolhun, joudun muistuttamaan itseäni siitä, että kokoni ei määrittele arvoani, äiti kirjoittaa blogitekstissään.

Pitääkseen oppitunnin pojilleen, bloggari pyysi lapsiaan ottamaan hänestä kuvan uusissa bikineissä. Kuvan ottamisen jälkeen hän avasi kuvankäsittelyohjelman ja muokkasi vartalostaan täydellisemmän version. 

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

– Mielessäni pyörii monia negatiivisia sanoja. Lihava, ruma, ällöttävä, lihava, lihava, lihava, äiti kertoo kuvanmuokkauskokemuksestaan.

Vaikka kuvan muokkaaminen sai äidissä aikaan ristiriitaisia kokemuksia, hän tiesi, että se olisi hyödyllinen oppitunti niin lapsille kuin hänelle itselleenkin. 

Esimerkki todellisesta naisvartalosta 

Reed ymmärsi, että ainoastaan hänen esimerkkinsä avulla pojat oppisivat sen, miltä todelliset vartalot näyttävät. Lehtien antamat kuvat eivät läheskään aina vastaa todellisuutta. 

– Näkemällä itsemme sellaisena kuin me todella olemme, voimme opettaa lapsillemme, että jokainen raskausarpi, kohouma ja möykky kertovat kaunista tarinaa, Reed kertoo.

Reed oppi kuvanmuokkauskokemuksestaan sen, että vaikka hän ei näkisi oman kehonsa kauneutta, se on silti olemassa. Hän yrittää nyt oppia näkemään muutakin kuin vain selluliitin ja kehonsa epäkohdat.

– Se (kehoni) on tehnyt enemmän kuin olisin koskaan voinut kuvitella. Se on nähnyt 34 vuotta, kolme lasta ja kaksi avioliittoa. Samaan aikaan, kun tiedän, että minun pitäisi pudottaa painoa terveyteni vuoksi, yritän kovasti muistaa, että se on keho, joka minulla on. Se on ihme. Se on kaunis. Se on esimerkki pojilleni siitä, millainen on todellinen versio naisesta, Reed kiteyttää.

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.