Mainos
Mainos

"Voi pilata lupaavatkin ura- tai opiskelunäkymät" – miksi esiintyminen pelottaa?

Etkö tavoittele ylennystä esiintymispelon vuoksi? Taustalla voi olla huono minäkuva tai ikävästä kokemuksesta tullut tapa, josta on mahdollista opetella eroon. 

Sujuvaa esiintymistä odotetaan niin työssä kuin yksityiselämässäkin. Monille se on kuitenkin pakkopulla, ylitsepääsemätön este, joka voi tuhota hienot ura- tai opiskelunäkymät. Usein pienetkin esiintymistilalanteet koetaan ahdistavana.

Monesti ujompi ja ei niin ulospäin suuntautunut ihminen vain katselee kun esiintymistaitoiset vetävät ne pidemmät korret kerta toisensa jälkeen. Näin ei kuitenkaan tarvitsisi olla.

Jotkut ovat saaneet esiintymis- ja sosiaaliset taidot synnyinlahjana. Ja nekin, joilla on ollut niihin taipumusta, ovat niitä harjoittaneet, usein tiedostamattaan. Ihmiset, jotka eivät ole syystä tai toisesta esiintymishaluisia, voivat kuitenkin poisoppia ominaisuudestaan.

– Usein esiintymistilanteessa pelätään itsestä paljastuvan asioita, joita ei haluta tuoda julki. Taustalla voi voi olla huono minäkuva, jännitystilanteita menneiltä vuosilta. Sisäinen tapa jännittää on ikään kuin jäänyt päälle. Se kalvaa ja syö esimerkiksi ylennyksen saanutta esiintymään joutuvaa ihmistä, selvittää jännityksen syitä henkinen valmentaja ja aikuiskouluttaja Sampsa Korhonen.

Mikä avuksi?

Kun ammatin puolesta joutuu jännittämään, se vie energiaa ja voimavaroja. Monet opiskelijat ovat joutuneet jättämään opiskelunsa kesken jännittämisen takia. 

Jännityksen poisoppimiseen on monia keinoja. Ongelman edessä ei olla vain yhden kortin varassa.

– Käytän työssäni mindfulness-, suggestoterapia- ja NLP -pohjaisia täsmävalmennusideoita, sillä ne tarjoavat vahvan muutosmahdollisuuden - usein jo muutaman tapaamiskerran jälkeen.

– Tilanteeseen räätälöidyt rentoutus- ja mielikuvaohjausmallit ratkaisu- ja voimavarakeskeisesti tehtynä rakentavat asiakkaan maailmankuvaa ja arvomaailmaa, sanoo yli 18 000 asiakasistuntoa läpikäynyt Korhonen.

Asiakkaidensa muutoksia ja onnistumisia paljon työssään todistanut ammattilainen lisää, että kaikki ratkaisut löytyvät aina ihmisestä itsestään.

Sosiaaliset jännitykset, pelot ja esiintyminen

Yksi tärkeä Korhosen asiakaskunta on ammatikseen esiintyvät, kuten yritysjohtajat sekä erityisesti musiikin ja näyttelemisen ammattilaiset, joita hän luotsaa kohti vahvempaa esiintymistilanteiden hallintaa.

– Tehtäväni on tukea asiakkaitani erilaisissa elämäntapamuutoksissa auttamalla heitä keskittämään resurssit olennaiseen. Tällaisia tilanteita voi olla: haastavat elämäntilanteet, työelämän stressin- ja paineidenhallinta, sosiaalisten tilanteiden ja esiintymisen valmentaminen, unihäiriöiden helpottaminen, taiteilija-asiakkaiden luovuusinnovaatiot, terveellisten elämäntapojen tukeminen, kuten tupakoinnin lopetus, summaa Korhonen.

Hänen työnsä parhaita hedelmiä on, kun esimerkiksi esiintymiskammoinen asiakas oppii hallitsemaan jännityksensä ja jopa nauttii luontevasta esiintymisestään.

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme