Mainos
Mainos

Yllättävä tutkimustulos: Yli puolet katuu avioeroaan

Daily Mailin julkaiseman tutkimuksen mukaan yli 50 prosenttia katuu eroaan. Monet kaipaavat ex-kumppania, ja jopa 42 prosenttia haluaisi antaa avioliitolle uuden mahdollisuuden.

Päätös hankkia avioero on vaikea, mutta yleensä suhteen päättämiselle on hyvät perustelut. Uuden tutkimuksen mukaan yli 50 prosenttia eronneista kuitenkin katuu avioeropapereiden allekirjoittamista. Tutkijat saivat selville, että kun erosta on kulunut hieman aikaa, 54 prosenttia alkaa epäröidä päätöstä ja monet tajuavat vieläkin rakastavansa ex-kumppaniaan.

10 syytä, miksi avioero kaduttaa:

1. Ikävöidään entistä kumppania

2.  Epäonnistumisen tunne

3. Ollaan edelleen rakastuneita ex-kumppaniin

4. Ymmärretään oma kohtuuttomuus parisuhteessa

5. Ollaan yksinäisiä

6. Tajutaan, ettei ruoho ole aina vihreämpää aidan toisella puolella

7. Saadaan kuulla, että exä on löytänyt uuden rakkauden

8. Ollaan mieluummin parisuhteessa kuin yksin

9. Ero aiheuttaa kismaa vanhempien ja lasten kanssa

10. Avioero vaikuttaa negatiivisesti lapsiin

Hetkellinen ero tekee hyvää parisuhteelle

Iso-Britanniassa tehtyyn tutkimukseen osallistui 2 000 avioeron tai pitkän parisuhteen päättymisen kokenutta miestä ja naista.

Tutkimuksessa suuri osa (42 prosenttia) kertoi katuvansa avioeroaan niin paljon, että haluaisi antaa entiselle parisuhteelle uuden mahdollisuuden.

Moni palaakin yhteen ja 21 prosenttia näistä pareista pysyy aviossa. Puolet pareista kertoo liiton olevan onnellisempi ja vahvempi kuin ennen eroa.

Tutkimuksen mukaan jopa 95 prosenttia takaisin yhteen palanneista uskoi, että erossa olo teki hyvää heidän parisuhteelleen. Yli 56 prosenttia kertoi tajuneensa vasta eron aikana miten paljon arvostivat avioliittoaan tai parisuhdettaan, ja lähes puolet alkoi kunnioittaa puolisoaan enemmän kuin ennen erossa oloa.

Katumus voi tulla vasta vuoden päästä

Yleensä avioliiton tai parisuhteen päättämistä harkitaan pitkään, mutta moni kertoi, että eropäätös tehtiin äkkipikaisesti, esimerkiksi kesken riidan.

Tutkimuksessa selvisi, että yksi viidestä katui lähes heti eron puheeksiottamista ja 19 prosenttia alkoi katua viikon jälkeen. Moni tunsi, ettei enää voinut perääntyä, kun erosta oli tehty päätös.

Yksi kymmenestä tutkittavasta osoitti kuitenkin katumisen merkkejä vasta vuoden tai pidemmän ajan päästä siitä, kun olivat jättäneet kumppaninsa.

Osa tuli katumapäälle vasta siinä vaiheessa, kun avioerosta oli tullut virallinen, ja he joutuivat jakamaan omaisuuden tai kertomaan ihmisille erosta.

Lähde: Daily Mail                                                                                               

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme