Mainos

Alma, 24, antoi parran kasvaa – poikaystävä hehkuttaa rakastaan: "Hän on edelleen kaunis"

Tiheä parta on yksi harvinaisen diagnoosin oireista, mutta nuori nainen on päättänyt, ettei hän välitä. 

Kuusitoistavuotiaana yhdysvaltalainen Alma Torres sai tietää sairastavansa munasarjojen monirakkulaoireyhtymää (PCOS), joka toi mukanaan nuorelle naiselle epätyypillisen oireen; hänelle alkoi kasvaa partaa.

Vuosien ajan nainen yritti ajella kasvojensa karvoitusta parhaansa mukaan, kunnes eräänä päivänä hän päätti, ettei enää aio hävetä sairauttaan. Torres kertoo viime elokuussa tehdyn päätöksen muuttaneen häntä huomattavasti – ja ainoastaan parempaan suuntaan.

– Parta on tehnyt minusta... paremman henkilön. Tunnen itseni itsevarmemmaksi ja haluan kannustaa kaikkia PCOS-diagnoosin saaneita samaan, 24-vuotias Torres kertoo.

Parta ei muuta ihmistä – se on vain karvaa

Vaikka nainen itse on päässyt sinuiksi partansa kanssa, samaa ei voi sanoa aivan kaikista ihmisistä. Poikkeava ulkonäkö on tuonut mukanaan ikäviä lieveilmiöitä, kuten haukkumista ja nimittelyä.

– Minua on kutsuttu rumaksi, jotkut kehottavat minua tappamaan itseni. Ihmiset pyytävät minua vahaamaan ruman naaman ja kutsuvat minua ”syöväksi”, Torres kertoo kohtaamastaan kritiikistä.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

– Ihmiset eivät yleensä sano kommenttejaan suoraan minulle, vaan ympäri internetiä. Olen huomannut, että ihmiset yrittävät ottaa minusta myös kuvia, mutta minä vain nauran ja hymyilen. Se ei ole minulle iso juttu, ja se on minulle ihan okei.

Vaikka Torres on saanut kuulla nimittelyä tuntemattomilta ihmisiltä, läheiset ovat kuitenkin tukeneet naisen päätöstä. Torresin mukaan hänen parrankasvunsa ei ole vaikuttanut parisuhteeseen, oikeastaan päinvastoin. Viisi vuotta yhdessä ollut pariskunta on puhunut diagnoosista avoimesti, ja poikaystävä Taylor kuvailee tyttöystävänsä kasvanutta partaa kauniiksi ja luonnolliseksi.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

– Minulle hän on edelleen kaunis, eikä parta vähennä sitä. Se on vain karvaa, eikä sillä ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä ihminen tuntee, Taylor kommentoi.

– Se, mitä on sisällä, merkitsee. Se on luonnollista, eikä siinä ole mitään väärää, mies lisää.

Diagnoosin saamisen jälkeen Torres on kärsinyt parrankasvun lisäksi myös runsaista kuukautisvuodoista, munasarjakivuista ja masennuksesta. Vaikka moni munarakkulaoireyhtymää sairastava kärsii hedelmättömyydestä, pariskunta toivoo vielä jonain päivänä perustavansa perheen.

Tämäkään nainen ei jaksa välittää muiden mielipiteistä, vaan antaa partansa rehottaa! Katso videolta naisen tarina.


Lähde: Dailymail

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot