Mainos
Mainos

Anne Kukkohovi: "Kauneuteen ei ole oikopolkuja"

Kauneuden ammattilainen Anne Kukkohovi kertoo olevansa kokeilunhaluinen nainen uusien sekä vanhempien kauneus- ja hyvinvointitrendien parissa. Mitä me kaikki voisimme ottaa oppia 43-vuotiaan mallin elintavoista ja arvoista?

Kauneuden sanansaattaja ja Koko Suomi leipoo -juontaja Anne Kukkohovi, 43, kertoo suhtautuvansa vakavan leikkimielisesti kauneuteen: hän on omien sanojensa kokeilunhaluinen uusimpien hyvinvointitrendien parissa, vanhoja kansanparannuksia ja luonnonhoitoja kuitenkaan unohtamatta – ja kokeilematta.

Anne Kukkohovi painottaakin, että eritoten yksilöllisyys on kauneus- ja spa-trendeissä tärkeää.

– Yksilöllisyys on nykyajan luksusta: ihminen on persoona, jonka elämäntilanne – tai iho – eivät pysy aina samanlaisena! On surullista, että esimerkiksi kasvohoitoihin mennessä asiakkaalta ei kysellä omasta elämäntilanteesta sen tarkemmin, koska iho ei ole aina samanlainen, Kukkohovi kuvailee.

Kukkohovi muistuttaa, että vaikka tietäisikin oman ihontyyppinsä, se ei tarkoita sitä että iho käyttäisi aina samoin tavoin.

– Ihon muutoksiin voivat vaikuttaa esimerkiksi raskaus, hormonit, kiire, ruoka, viinin tissuttelu, lepo, ympäristö, e-pillerit, ero ja niin edelleen. Eritoten ravinnolla on myös iso merkitys, Kukkohovi listaa.

Myös arkisessa kauneudenhoidossa sekä ehostuksen tekemisessä kannattaa kiinnittää huomiota oman ihon kuntoon ja sen hetkisiin tarpeisiin.

– Minulla on monia erilaisia meikkivoiteita eri ihotyypeille, koska iho ei aina pysy samanlaisena. Joskus sitä huomaa, ettei tämä tuote nyt sovikaan tähän hetkeen ja vaihdan sen toiseen, nainen vinkkaa.

Oikopolkuja ei ole

Anne Kukkohovi muistuttaa, että etenkin syksyllä on tärkeää kosteuttaa ihoaan säännöllisesti, niin sisäisesti kuin ulkoisesti.

Omassa kauneudenhoidossaan nainen panostaa myös siihen, mitä suuhunsa pistää.

– Oikopolkuja ei ole: tärkeintä on kiinnittää huomiota ruokaan, että saa tasapainoisesti erilaisia öljyjä ja D-vitamiinia. Yleinen hyvinvointi näkyy heti ihossa. Ihminen on kokonaisuus, Kukkohovi kuvailee hymyillen.

– Itse pyrinkin näyttämään luonnollisesti freesiltä.


Kuvat: Katri Koskinen

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot