Mainos
Mainos

Cannesin kohokohdat: Nämä tähtityylit huomattiin

Cannesin elokuvajuhlat järjestettiin Ranskassa 66. kerran. Kokosimme yhteen festivaalien kohokohdat.

Jessica Biel oli Cannesissa tukemassa miestään Justin Timberlakea, mutta varasti lopulta shown itselleen. Kaunottaren sulkia sisältävä asuvalinta oli täydellinen. Jännittävä käärmekoru toi kokonaisuuteen twistiä.

– Ranskalaiset tekevät kaiken oikein, paitsi ehkä täsmällisyyden suhteen. Mutta se onkin enemmän saksalainen juttu, Biel twiittasi festivaalihumun keskeltä.

Kirsten Dunst mainosti Inside Llewyn Davis -elokuvaa, jossa tähti näyttelee yhdessä Oscar Isaacin ja Justin Timberlaken kanssa.

Näyttelijä Emma Watson oli viime viikolla yksi Cannesin kuvatuimmista henkilöistä. The Bling Ring -elokuvassa esiintyvä tähti oli sonnustanut Chanelin mekolla ja kolmella korvakorulla, elokuvan teeman mukaan. Ohjaaja Sofia Coppolan kanssa samassa seurueessa esiintynyt näyttelijä oli varsin iloisella tuulella. Hän riemastutti valokuvaajia lähettämällä lentosuukkoja ihmisille.

Kohulaulaja Lana Del Ray edustiLena Hoschekin mekossa ja Chopardin koruissa. Julianne Mooren asuvalinta meni nappiin, mutta tähti oli unohtanut kiinnittää huomiota kenkiinsä. Varpaat pursuivat ulos huonosti istuvista avokkaista.

Cindy Crawford näyttää yhä yhtä sädehtivältä kuin huippumalliaikoinaan. Roberto Cavallin valkoinen mekko oli nappivalinta kaunottarelta. Kultahattu-elokuvassa näyttelevä Carey Muligan keräsi kiitosta mustavalkoisella asullaan. Punaisella matolla tyyli oli kohdallaan, mutta lentokentällä väsynyttä naista ei olisi uskonut maailmanluokan tähdeksi.

Cheryl Colen teki vaikutuksen viininpunaisessa Zuhair Muradin mekossa. Malli Doutzen Kroes herätti huomiota poseeraamalla samaan tyyliin kuin Angelina Jolie. Rohkea ele kiinnitti ainakin kameramiesten huomion.

Eva Longoria sädehti punaisella matolla, mutta sai Cannesissa myös kyseenalaista julkisuutta valokuvaajien bongattua hänet minimekossa, joka paljasti liikaa yksityiskohtia. Kyseessä saattoi olla myös väärinkäsitys, mutta näytti siltä kuin tähti olisi jättänyt alushousut kotiin.

Näyttelijä Naomi Wattsin ja malli Karolina Kurkovan pituusero oli huima, mutta kummatkin kaunottaret käänsivät punaisella matolla päitä.

Rautarouva Jane Fonda esiintyi yhtä energisenä kuin ennenkin. Tähti hehkutti nettisivuillaan festivaalin menneen upeasti. Fonda päivitti festivaalikuvia myös Twitter- ja Facebook-sivuilleen ja kertoi, kuinka liikuttunut hän on joka kerta ihmisten kommenteista.

Nicole Kidmanilla oli syytä hymyillä, sillä 45-vuotias tähti asteli punaiselle matolle rakastuneen oloisena miehensä Keith Urbanin kanssa. Kidman toimi Cannesissa myös tuomarina, joten hän oli tapahtumien keskiössä koko festivaalin ajan.

Lue lisää:

AVA/Maarit Rasi

Kuvat: Splash

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme