Mainos
Mainos

Face-tähti Karolina Kurkova: Olin kiusattu ulkonäköni vuoksi

Juuri AVAlla alkaneessa Face-mallisarjassa mukana oleva huippumalli Karolina Kurkova haluaa alleviivata, ettei hänellä ole sarjassa roolia, vaan hän on täysin oma itsensä. Kurkovan mukaan kiusatuksi tuleminen on vaikuttanut hänen menestymiseensä.

AVAlla nähtävän valmentaja, tshekkiläissyntyinen Karolina Kurkova, 29, tekee edelleen mallin töitä. Hän toimi mallina Max Maran näytöksessä Milanon muotiviikoilla syyskuussa 2013.

Kurkova on yksi rikkaimmista valokuvamalleista. Koripalloilijaisältä peritty pituus ei aina ole ollut Kurkovan mieleen, vaan hän kertoi Marie Claire -lehdelle tunteneensa olonsa teininä hyvin epämukavaksi. Kurkova oli paljon pidempi kuin luokkansa pojat. Nykyisin huippumalli ajattelee, että suurista hampaista ja pitkistä jaloista kiusatuksi tuleminen oli merkittävää hänen menestymisensä kannalta. Face-tv-sarjaan osallistumista Kurkova piti jännittävänä kokemuksena. Omien sanojensa mukaan hän on sarjassa täysin oma itsensä, eikä kyseessä ole rooli.

– En esitä roolihahmoa, vaan olen oma itseni. Haluan ihmisten tietävän, kuka Karolina on, hän selventää omaa rooliaan Face-sarjassa.

Kurkova kertoo lähteneensä Face-sarjaan mukaan, sillä hän halusi auttaa aloittelevia valokuvamalleja välttämään sen kaiken epävarmuuden, jota hän itse joutui kohtaamaan mallinuraansa aloitellessaan.

– Sarjan pääpiste on mahdollisuudessa menestyä, ja rakastan mentoroida näitä tyttöjä, sillä monella heistä ei ole vielä itsevarmuutta. Muistan itse sen tunteen ajalta ennen mallinuraani, kun ihmiset tekivät pilaa ulkonäöstäni. Kuulostaa pinnalliselta, mutta siinä on suuri ero, jos joku kertoo sinulle sinun olevan kaunis. Se saa työskentelemään kovemmin, Kurkova summaa.

Miljoonia ansaitseva huippumalli haluaa antaa itsestään neutraalin kuvan: omien sanojensa mukaan hän pitää tavallisesta elämästä ja metrolla matkustamisesta.

Mallikilpailu Facessa mallit saavat oman valmentajansa. Kurkovan lisäksi valmentajina toimivat Naomi Campbell ja Coco Rocha. Huippumallit valmentavat neljää mallia, jotka he ovat itse valinneet tiimiinsä. Voittajaksi selviää vain yksi malleista.

AVAlla keskiviikkoisin klo 21:00. Katso edellinen jakso Katsomossa:

Katsomo-video ei ole saatavilla

Lue myös:

AVA / Emmi Maaranen

Kuvat: Getty Images

Lähteenä käytetty:Vogue,Marie Claire

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot