Mainos
Mainos

Fitness-tähdeltä ajatuksia herättävä kirjoitus – soimaa takapuoltaan: "Muistan itkeneeni häpeästä"

Sosiaalisen median tähti julkaisi silmiä avaavan kirjeen omalle takapuolelleen. Vaikka tämä saattaa kuulostaa ajatuksena naurettavalta, sillä on jokaiselle meistä erittäin tärkeä sanoma.

Treenivideoistaan tunnettu Victoria D'Ariano julkaisi Instagram-sivullaan puhuttelevan tekstin, jonka avulla hän haluaa muistuttaa ihmisiä siitä, mitkä asiat elämässä ovat oikeasti tärkeitä.

– Hyvät takapuolen kuopat. Muistan ensimmäisen päivän, kun ilmestyitte. Olin viisitoistavuotias, ja siitä lähtien teillä on ollut todella negatiivinen vaikutus elämääni, nainen aloittaa.

– Ette ole saaneet oloani tuntumaan ainoastaan lihavaksi, vaan myös arvottomaksi. Teillä on ollut suuri vaikutus siihen, mitä puen päälleni. Olen vältellyt tiettyjä bikineitä ja jopa lempileggingsejäni.

D'Ariano toteaa, ettei ole koskaan tuntenut oloaan hyväksi bikineissä, sillä hän on epäillyt kaikkien tuijottavan häntä. Samasta syystä hän on jättänyt myös lempileggingsinsä pukematta ja peittänyt takapuolensa pitkillä paidoilla. Hän on halunnut varmistaa, ettei kukaan tuomitsisi häntä.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

– Muistan katselleeni sinua tuntikausia peilistä, ihmetelleeni sinua ja kysyneeni, miksi minulla on sinut. Muistan itkeneeni häpeästä, sillä muilla naispuolisilla ystävälläni ei ollut sinua, D'Ariano lisää.

Mitättömille asioille ei tulisi antaa valtaa 

Päästäkseen eroon takapuolensa epätasaisuuksista, nainen kertoo treenanneensa äärimmäisen paljon, syöneensä terveellisesti ja käyttäneensä jopa selluliittivoiteita päästäkseen siitä eroon. Vaikka nainen teki kaikkensa, hänen takapuolensa oli ja pysyi epätasaisena. 

– Olet vienyt minulta paljon iloa, olet aiheuttanut paljon stressiä, olet tehnyt minut epävarmaksi ja vienyt minulta itseluottamukseni, nainen toteaa.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Syy siihen, miksi nainen julkaisi tekstin takapuolensa epätasaisuudelle on yksinkertainen; hän ei halua antaa sen enää voittaa. Hän ei halua sen aiheuttavan hänelle enää arvotonta ja riittämätöntä oloa. Hän haluaa jälleen pukea päällensa mitä haluaa ilman pelkoa ja häpeää.

– En aio enää piilotella sinua. Sinä olet, mitä olet ja olen vihdoin löytänyt rauhan tämän kanssa. Olen vihdoin hyväksynyt sinut, nainen toteaa.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

D'Ariano kertoo ymmärtäneensä, kuinka tyhmä hän on ollut antaessaan näin mitättömän asian vaikuttaa hänen elämäänsä niin paljon. Hän kertoo olevansa iloinen päästyään tästä yli ja toivoo kaikkien muiden päätyvän samaan ratkaisuun.

– Älä anna näin merkityksettömien asioiden koskaan viedä pois onnellisuuttasi, nainen päättää.

Lähde: Instagram

***


Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme