Mainos
Mainos

Käsittämätön ero: Samat farkut, eri väri – kuvapari osoittaa, miksi omaa vaatekokoa ei kannata murehtia

Jokainen meistä tarvitsee välillä muistutuksen siitä tosiasiasta, että vaatteiden kokonumeroilla ei todellisuudessa ole lainkaan merkitystä. 

Sovituskopissa turhautuminen on asia, joka on tuttua lähes meille kaikille. Vaikka housukoon olisi pitänyt olla oikea, farkut eivät tunne menevän jalkaan edes pohkeiden yli. Kuulostaako tutulta? 

Instagramissa jaettu kuvapari toimii meille jokaiselle hyvänä muistutuksena siitä, miksi kenenkään ei tulisi tuntea oloaan huonoksi, vaikka omaa kokoa olevat housut eivät menisikään jalkaan. Vika ei ei ole sinussa, vaan kokoluokituksessa. 

Vaatekoot eivät kerro mitään – eivät edes koostasi

Eräässä suuressa yhdysvaltalaisketjussa shoppailemassa ollut Katy jakoi huomionsa vaatteiden erikoisesta kokoluokituksesta sosiaalisessa mediassa. Toisessa kuvassa nainen yrittää vetää päälleen housuja, jotka ovat auttamattomasti liian pienet. Toisessa kuvassa nainen esittelee puolestaan housuja, jotka ovat hänelle jopa aavistuksen liian suuret.

Tosin kuin voisi luulla, molemmat housut ovat täsmälleen samaa kokoa ja samaa mallia. Ainoa mikä erottaa ne toisistaan, on väri. Vasemmanpuoleisen kuvan housut ovat mustat, oikeanpuoleisen tummansiniset.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

– Jos joskus löydät itsesi sovituskopista pidättelemässä itkua sen vuoksi, että jokin ei mene päällesi, (me kaikki olemme joskus kokeneet sen, itseni mukaan lukien... miljoonia kertoja... kysykää vaikka äidiltäni) muista tämä kuva, nainen kirjoittaa.

Naisen mukaan kenenkään ei tulisi arvottaa itseään vaatekoon mukaan. Kokoluokitukset vaihtelevat kaupoittain, malleittain ja näköjään jopa väreittäin, eivätkä ne kerro mitään terveydestäsi. Eivätkä välttämättä edes sitä, minkä kokoinen todellisuudessa olet.

Lähde: Metro

***


Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme