Mainos
Mainos

Kiusaannutko suuseksin aikana? Naisille kehiteltiin erityiset alushousut suuseksiin

Suuseksin aikana käytettävät alushousut ovat tiettävästi maailman ensimmäiset laatuaan.

Pitääkö erota, jos seksi ei toimi? Yllä olevalla videolla erityistason seksuaaliterapeutti Elina Tanskanen kertoo oman mielipiteensä.

Naisesta suuseksin vastaanottaminen voi tuntua kiusalliselta. Asiaa pohdittiin esimerkiksi MTV Lifestylen Naiset vastaavat -juttusarjassa.

Suuseksi on kuitenkin naiselle varmin tapa saada orgasmi, ja orgasmihan tunnetusti muun muassa vähentää stressiä ja unettomuutta sekä kohottaa itsetuntoa. Niinpä sen aikaansaamista hyödyistä ei kannatakaan luopua vain siksi, ettei häpeän tai kiusaantumisen tunteista pääse eroon.

Tähän ongelmaan on nyt kehitetty erikoinen ratkaisu. Lorals-nimisten alushousujen kerrotaan nimittäin hälventävän suuseksin vastaanottamisen aiheuttamia ahdistuksen tunteita.

Naisten naisille suunnittelemat alushousut on tarkoitettu käytettäväksi suuseksin aikana, ja niiden käytön myötä on toivottavaa, että käyttäjä saa entistä enemmän orgasmeja. 

Vaniljalta tuoksuvat, vegaaniset housut

Naiset saattavat kieltäytyä suuseksistä, vaikka haluaisivatkin sitä, useista eri syistä. Jos suihkusta on kulunut aikaa, karvat ovat ajamatta tai muuten oman alapään ulkonäkö mietityttää, on yrityksen mukaan alapään peittäminen suuseksialushousuilla, tiettävästi maailman ensimmäisillä sellaisilla, tähän oiva ratkaisu.

Täysin vegaaniset alushousut on tehty joustavasta, ohuesta, luonnollisesta lateksista ja ne on suunniteltu olemaan mahdollisimman huomaamattomat, jotta itse kokemus ei häiriintyisi. Myös suuseksin antajalle kokemuksen pitäisi olla miellyttävä, sillä pöksyt tuoksuvat miedosti vaniljalta.

lorals

Kuvan lähde: Indiegogo

Tulevaisuudessa yritys toivoo lanseeravansa alushousut, jotka kaiken lisäksi suojaisivat sukupuolitaudeilta.

Joukkorahoitussivustolla rahoitusta alushousuilleen keräävä Lorals kertoo missiokseen auttaa naisia saamaan suuseksiä, omilla ehdoillaan, milloin vain he haluavat.

Lähde: Metro

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme