Mainos
Mainos

KUVAT: Hullua, hurjaa ja huikeaa – tältä näyttää Suomi-muodin tulevaisuus

Pinkit toppasortsit, pastellisävyinen plisséhame miehille ja jättiläisvyö: esimerkiksi tällaisia vaatekappaleita nähtiin Aalto-yliopiston perinteikkäässä kevätnäytöksessä. Katso kuvat ja arvioi suomalaiset suunnittelijalupaukset – kenestä tullaan vielä kuulemaan?

Aalto-yliopiston muodin pääaineen opiskelijoiden vuotuinen muotinäytös kerää Helsinkiin muodin alan vaikuttajia, asiantuntijoita ja kykyjenetsijiä katsastamaan suomalaista muotiosaamista. Suomalaisilla on syytä ylpeyteen, sillä Aalto-yliopiston kasvatteja työskentelee parhaillaankin esimerkiksi H&M:n, Saint Laurentin, Lanvinin ja Balenciagan tapaisissa suurissa muotitaloissa. Aallon opiskelijat ovat menestyneet hyvin myös kansainvälisissä suunnittelukilpailuissa. 

Mielikuvituksesta ja omaperäisyydestä ei ollut puutetta tänäkään vuonna. Perjantaina 22. toukokuuta järjestetyssä kevätnäytöksessä esiteltiin 22 lopputyömallistoa, joissa nähtiin niin kauniita käyttövaatteita kuin taiteellisia luomuksiakin. Mukana oli myös runsaasti miesten muotia.

Katso kuvat ja valitse suosikkisi – kenen vaatteita voisit kuvitella käyttäväsi? Näet kuvat isompana klikkaamalla niitä.

Kuvat Mikko Jylhä

Osittainen lähde Aaltofestival.fi

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme