Mainos

KUVAT: Mitä päälle festareille? Katso vinkit!

Festareilla saa irrotella ja ilotella myös pukeutumisen suhteen.

Viikonloppuna vietetään Tampereella Blockfestia, ja viikon päästä juhlitaan Helsingissä Flow-festivaaleilla. On siis aika miettiä mitä pistää päälle kesäiseen musajuhlaan!

Muoti on aina ottanut vaikutteita musiikista ja pop-kulttuurista. Inspiroidu lempiartisteistasi tai musiikkisuunnista, kuten vaikkapa -90-luvun grungesta, -80-luvun rockista tai -60-luvun kukkaislapsista ja rock-ikoneista.

Festareille mennään pitämään hauskaa, joten valitse ennen kaikkea vaatteet, joissa on mukava olla! Jätä korkkarit ja kiristävät kuteet suosiolla kotiin, äläkä pue päällesi arkoja tai arvokkaita materiaaleja, joiden tahriintuminen pilaisi ilonpidon.

Nappaa ideoita esimerkiksi näistä inspiroivista festarilookeista.

Bändipaidat ovat klassikko! Väljä printti t-paita on rennoin mahdollinen pari lyhyille sortseille. Malli Jourdan Dunn valitsi bändipainatuksen sijaan reteällä rottweilerin kuvalla varustetun jättipaidan, mutta myös urheilulliset painatukset toimisivat tänä kesänä. Bandana-huivit ja rokkarit kuuluvat yhteen, ja Jourdanin päähän kietaistu versio tuo mieleen räppari Tupac Shakurin. Niittinilkkurit ja paljaat sääret täydentävät asun.

Arctic Monkeysin Alex Turneriakin tapaillut malli, tyyli-ikoni ja toimittaja Alexa Chung on tuttu näky backstagella. Hänen yllään Glastonburyssa nähty kevyt sortsiasu on Max Maran mallistosta. Lanteille sidottu college tuo mieleen lapsuuden tyyliratkaisut. Lämmikkeenä Alexalla on mukana myös katu-uskottava parkatakki ja jalassa Glastonburyn vakiojalkineet eli Hunter'sin kumisaappaat. Rintaliivit näkyvät ikävästi unohtuneen, mikä voi hankaloittaa musiikin tahtiin hyppimistä ja tanssimista.

Yksinkertaista ja hauskaa: värikäs huivi tai pareo toimii niin toppina kuin hameenakin.

Festareilla voi leikitellä hauskoilla hatuilla ja päähineillä. Villimpi juhlija painaa kutreilleen kukkaseppeleiden sijaan intiaanipäähineen.

Boheemit hapsut koristavat niin toppeja, helmoja kuin laukkujakin. Tämän trendin voi toteuttaa itsekin tarttumalla saksiin. Huomaa kuvan berliiniläisen festarikävijän reppu! Reput ovat tulleet takaisin, joten mikäpä olisi helpompi tapa kantaa kamojaan festarialueella!

Elektronisen musiikin ystävä rakastanee myös neonvärejä. Ruskettunut iho on täydellinen tausta sävyille, joita et festarialueen ulkopuolella ehkä uskaltaisi käyttää. Juontaja Laura Whitmore yhdisti räväkät sortsit yhtä ärhäkkään pitkähihaiseen crop-toppiin. Mikäli olet empinyt alennusmyynnistä hankkimasi napapaidan käyttöä, festarit tarjoavat tyylirikkojen suhteen armollisen tilaisuuden kokeilla vilauttelua.

Liehuva kimono suojaa auringolta ja katseilta, ja on hellesäähän parempi valinta kuin muutoin niin makea nahkarotsi. Nahka näyttää sen sijaan hyvältä sortseissa, kuten Bollywood-tähti Amy Jackson osoittaa. Unensieppaaja näyttää yleensä asianmukaiselta vain erämökin seinällä, mutta festariasussa näyttävä elementti toimii.

Laura Whitmoren suloisen -60-lukulainen minimekko on täydellinen festarivaate. Olkalaukku, saappaat ja leikkisä, kissankorvilla varustettu panta kruunaavat asun.

Hapsut, leveä lieri, kukkamekko ja poncho. Alexa Chungin twiittaama asu ei voisi olla sopivampi boheemiin musiikki-ilotteluun.

Helppoa ja yksinkertaista. Musta maksimekko on hyvä tausta räväköille asusteille, joten täydennä asu vaikkapa kuvan mukaisella turbaanilla! Värikäs huivi on hauska ja monipuolinen festariasuste. Iso, kaulaan ripustettu huivi piristää tylsää yläosaa, ja pienemmän huivin voi kietoa vaikkapa ranteeseen liehumaan.

Sivujakaus pitkissä hiuksissa tuo tuulahduksen 1970-luvulta, ja pyöreät aurinkolasit muistuttavat John Lennonista. Reppu jättää kädet vapaiksi vaikkapa juomien kanniskeluun tai ilmassa heilutteluun. Korkeavyötäröiset sortsit ovat armollinen pari vajaamittaiselle paidalle.

Cara Delevingne ulkoilee kuvassa St. Tropez'ssa, mutta valkoinen sortsiasu sopisi rajumpaankin menoon. Jos revityt sortsit kyllästyttävät, kokeile haalaritrendiä. Paisley-kuosi, lierihattu ja peililasit kuuluvat klassiseen festarityyliin.

Lyhyt, kaulapantamainen choker-koru on helppo tapa tuoda asuun trendikäs 90-luvun vivahde.

Nyöritetyt nilkkurit terästävät kukkakuosisen sortsihaalarin. Pitkä neuletakki on rento lämmike viileissä kesäilloissa, mutta laulaja Vanessa Whiten paras asuste lienee kainalossa kulkeva jalkapalloilijapoikaystävä. Tämä asu ei jätä juhlakansaa kylmäksi! Huomaa hameen alta pilkottavat lenkkarit. Sporttisilla kengillä kelpaa tanssia koko yö.

Young Hollywood Awards- gaala ei käy festareista, mutta Vanessa Hudgensin asusta voi napata vaikutteita rennompiinkin bileisiin. Trendikäs halterneck-linjainen toppi, iso kasa rannerenkaita ja sormuksia sekä värjätyt latvat sointuisivat täydellisesti festarilookiksi. Myös Stella-siskon vintage-henkinen sortsiasu ja choker-koru olisivat nappivalinta kesäiselle keikalle.

Uusimmat: Lifestyle

Maailmalta

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot