Mainos
Mainos

Luottaako Adele Oscar-gaalassa viettelevään mustaan?

Sydämiä ympäri maailmaa upealla lauluäänellään sulattava Adele viihtyy usein mustassa, kun kyse on pitkästä iltapuvusta. Luottaako Adele Oscar-gaalassakin tänä vuonna mustaan?


Laulaja Adele, 24, saapunee tänä vuonna Oscar-gaalaan, sillä Adelen ja Paul Epworthin uusimman James Bond -elokuvan tunnuskappale Skyfall on ehdolla parhaan kappaleen Oscarin saajaksi. Millaisen iltapuvun karismaattinen laulajatar valitsee ylleen?

Adele viihtyy mustassa – etenkin kuin on kyse pitkästä iltapuvusta. Laulajatar on valinnut ylleen viime vuosina joka kerta mustan puvun, kun hän on saapunut edustamaan juhliin, joissa vaatimuksena on nimenomaan pitkä iltapuku. Musta iltapuku ei siten olisi yllätys vaaleahipiäisen tähden yllä Oscar-gaalassakaan.

Musta väri on erityisen vaikuttava näky vaaleahipiäisen tähden yllä, sillä materiaalin viettelevän värin ja Adelen erityisen vaalean ihon muodostama kontrasti on vertaansa vailla. Vaikuttavaa olemustaan Adelella on ollut tapana korostaa entisestään kirkkaanpunaisen huulipunan voimin.

Jää nähtäväksi, valitseeko Adele tuttua ja turvallista mustaa ylleen Oscar-gaalaan. Mitä luulet, turvautuuko Adele viettelevään mustaan tänä vuonna Oscar-gaalassa? Kommentoi alle!


Lue myös:

AVA / Heli Kuitunen

Kuvat: Getty Images

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot